Telegraph: Chelsea haluaa yli 120 miljoonaa euroa maksaneen hyökkääjän
Chelsea harkitsee tekevänsä lainatarjouksen Atlético Madridin kolmen vuoden takaisesta jättihankinnasta João Félixistä, kertoo englantilaislehti The Telegraph.
Félix, 23, on tiettävästi saatavilla oikeaan hintaan, kun siirtoikkuna aukeaa ensi viikolla, ja Atléticon kerrotaan olevan varautunut Chelsean tarjoukseen.
Lontoolaisseuran suunnitelmissa on lainatarjous, johon sisältyy kesällä aktivoitava osto-optio tai -velvoite, riippuen siitä millaiset ehdot Atlético haluaa Felixin lähdölle asettaa.
Portugalille MM-kisoissa kertaalleen maalannut hyökkääjälahjakkuus siirtyi Wanda Metropolitanolle noin 127 miljoonan euron arvoisessa kaupassa kesällä 2019, mutta ei ole onnistunut lunastamaan hintalappunsa tuomia odotuksia.
Félix, joka on tehnyt Atlético-urallaan 33 maalia 129 otteluun, on pudonnut päävalmentaja Diego Simeonen suosiosta ja aloittanut syyskuun jälkeen vain yhdessä Mestarien liigan pelissä.
The Telegraph arvioi, että Félix kilpailisi Chelseassa vasemman laitahyökkääjän tontista, jolloin Kai Havertz pelaisi keskushyökkääjänä.
Lähde kertoo myös muiden Valioliiga-seurojen olevan Félixin perässä, minkä vuoksi Chelsean osaomistaja Todd Boehly on halukas saattamaan mahdollisen lainadiilin nopeasti maaliin.
LISÄÄ SIIRTOUUTISIA!
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi