Dejan Kulusevskia pelotti siirtyä Valioliigaan – kertoi syyt onnistumiselle: ”Olen heille ikuisesti kiitollinen”

Dejan Kulusevski kuuluu nykyään Tottenham-luotsi Antonio Conten luottopelaajiin.
Laitahyökkääjä siirtyi Tottenhamiin tammikuussa ja onnistui välittömästi vakuuttamaan päävalmentajansa laadukkailla peliesityksillään.
22-vuotias ruotsalaispelaaja kertoi Aftonbladetin haastattelussa siirrostaan Tottenhamiin. Kulusevskilla oli alla huono kausi Juventuksessa ja maisema vaihtui kesken kauden Lontooseen ja Tottenhamiin. Muutos oli suuri.
– Minua jännitti ja hermostutti. Olin siirtymässä Valioliigaan, jossa kaikki on nopeampaa ja vaativampaa. Lisäksi olin pelannut huonosti Juventuksessa, enkä tiennyt, mitä saisin aikaan.
– Onneksi siirryin seuraan, jossa minut tunnettiin. Conte oli halunnut hankkia minut jo muutama vuotta aiemmin Interiin. Ja lisäksi urheilutoimenjohtaja Fabio Paratici oli hankkinut minut Juventukseen, ja tiesi, mihin kykenen. Olen heille ikuisesti kiitollinen. He auttoivat minua paljon varsinkin ensimmäisenä kuukautena täällä. Nyt en enää epäile itseäni. Tiedän, mitä teen.
Kulusevski on antanut tällä kaudella viisi maalisyöttöä Valioliigassa, ja onnistunut kerran maalinteossa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta