Teemu Pukille uusi valmentaja – Norwichin seuraava manageri selvillä
Saksalais-yhdysvaltalainen David Wagner ollaan nimittämässä Mestaruussarjassa pelaavan Norwichin uudeksi manageriksi, kertoo BBC.
Wagnerin, 51, julkistuksen odotetaan tapahtuvan seuraavan 36 tunnin sisällä.
Valioliigasta viime kauden päätteeksi tippunut Norwich antoi joulukuun lopussa kenkää edelliselle käskyttäjälleen Dean Smithille, joka ehti toimia tehtävässään reilun vuoden ajan.
Smith, 51, sai pitää työpaikkansa, vaikka Norwich putosi pääsarjasta, mutta hänen osakkeensa kääntyivät laskuun heikon tulosputken myötä Mestaruussarjassa.
Kirjoitushetkellä Kanarialinnut on Englannin toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla 11:nä, kolmen pisteen päässä nousukarsintoihin oikeuttavista sijoista. Mestaruussarjan kaksi parasta joukkuetta nousevat suoraan kauden päätteeksi Valioliigaan, mutta Norwichin ja toisena majailevan Sheffield Unitedin välillä on jo 15 pistettä.
Wagner muistetaan Englannissa Huddersfieldista, jonka hän nosti Valioliigaan keväällä 2017. Hän onnistui pitämään seuran pääsarjatasolla yhden kauden ajan, mutta hän sai kenkää tammikuussa 2019 Huddersfieldin ollessa Valioliigan jumbosijalla.
Sittemmin Wagner on valmentanut saksalaista Schalkea ja sveitsiläistä Young Boysia, mutta hän sai lähteä kummastakin seurasta heikkojen tulosten takia.
Sky Sportsin mukaan Wagner on päässyt Norwichin kanssa suulliseen sopuun diilistään, ja hänen odotetaan olevan Kanarialintujen peräsimessä ensi sunnuntaina FA Cupin kolmannella kierroksella Blackburnia vastaan.
Wagner työskenteli Norwichin urheilutoimenjohtaja Stuart Webberin kanssa jo Huddersfieldissa.
Huuhkajien tähtihyökkääjä Teemu Pukki on lukeutunut tälläkin kaudella Norwichin avainpelaajiin. Pukki, 32, on ollut neljällä edellisellä kaudellaa Norwichin paras maalintekijä, ja tällä hetkellä hän on joukkueen sisäisessä maalipörssissä toisena, Josh Sargentin takana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta