Charltonin 9000-päinen kannattajaryhmä juhli Old Traffordilla – Man United ratkaisi vasta viime hetkillä
Manchester United isännöi Charlton Athleticia Liigacupin puolivälieräottelussa tiistaina, ja vei peliä alusta saakka. Kolmannen sarjatason vieraat saivat kylmän suihkun kentän puolella 21. minuutilla, kun Antony toimitti upean laukauksen vasempaan takakulmaan.
Vettä niskaan tuli toki jo ennen ottelua, taivaalta. Etelälontoolaisten kannattajia oli paikalla tiettävästi 9000, eikä tunnelma tappiotilanteessakaan vieraspäädyssä juuri laskenut.
Avausmaalin syöttänyt Fred ampui upean vaparin 35. minuutilla – kuitenkin maalikehikoihin.
Erik ten Hag ei varmasti kuitenkaan tauolla pitänyt pelkkää kehupuhetta; lähtökohtaisesta tasoerosta huolimatta peliä ei suinkaan pelattu pelkästään Unitedin hyökkäyspäässä. Myös Charlton sai paikkansa hyökkäyksiin – onnistumatta niitä kuitenkaan hyödyntämään.
Avausjaksolla loukkaantuneen Diogo Dalot’n tilalle tullut, vieraskannattajien hampaissa Crystal Palace -taustansa vuoksi ollu Aaron Wan-Bissaka vapautti Anthony Elangan maalintekoon 50. minuutilla – ruotsalainen kuitenkin selkeästi paitsiossa.
Kun maaliero ei kasvanut, teki ten Hag tunnin kohdalla triplavaihdon; Marcus Rashford, Casemiro ja Christian Eriksen otettiin sisään tappamaan peliä.
Ottelun loppua kohti edettäessä moni odotti vieraiden väsyvän ja eron repeävän. Varsinaisesti peli ratkesi kuitenkin vasta 90. minuutilla, Rashfordin ohjatessa pallon läheltä sisään. Kuumassa vireessä oleva hyökkääjä iski vielä toistamiseen, ajassa 90+4. Lukemat 3-0 imartelevat Unitedia, mutta ovat toki täysin oikeutetut.
Toisessa illan puolivälierässä Newcastle tarvitsi lähes 20 yritystä ennen onnistumista maalinteossa Leicesteriä vastaan. Dan Burnin veto upposi lopulta tunnin vaiheilla. Joelinton tuplasi joukueensa saldon, Newcastle välieriin lukemin 2-0.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin