Jesse Lingardilta katkeria syytöksiä Manchester Unitedille toiveidensa estämisestä: ”Seurassa ei ollut mitään kontrollia”
Jesse Lingard syyttää Manchester Unitedia epäreilusta kohtelusta itseään kohtaan keskikenttäpelaajan viimeisinä vuosina seurassa.
Lingard, 30, syyttää kasvattajaseuransa estäneen viime kaudella häneltä sovitun lainasiirron Newcastleen. Englannin entinen maajoukkuepelaaja kertoi suoria mielipiteitään The Diary of CEO Podcastin haastattelussa.
Lingard uskoo, ettei Unitedissa ole ollut Sir Alex Fergusonin kevään 2013 eläköitymisen jälkeen asiat kontrollissa.
– He päästivät pari pelaajaa lainalle, mutta minun kohdallani John Murtaugh (jalkapallojohtaja) soitti ja sanoi: ”Sinä et lähde lainalle.”, Lingard kertoi haastattelussa.
– Sanoin vain, että muitakin pääsi lainalle, joten antakaa minunkin nauttia jalkapallosta, koska en saa pelata täällä. Hän sitten kysyi seuraavaksi, että haluanko vapaapäiviä? Vastasin kieltävästi ja ilmoitin haluavani vain pelata.
– Olin ärsyyntynyt, kun he pysäyttivät lainan, joten laitoin hänelle (Murtaughille) viestiä, että otan nyt ne kaksi päivää vapaata vain, koska sinä ehdotit sitä.
– Sen jälkeen he julkaisivat mediassa, että Jesse pyysi kahden päivän vapaita. Olin vain, että mitä ihmettä ja kerroin Twitterissä faktat.
– Seurassa ei ollut mitään kontrollia. Fergusonin aikana oli täysi kontrolli. Kaikki meni hänen läpi sopimuksista mainosdiileihin.
– Tätä ei olisi tapahtunut vanhoina päivinä. Olisimme käyneet asian vain läpi Sir Alexin kanssa. Nyt ihmisillä on kuitenkin alusta ilmaista omia mielipiteitään ja kirjoittaa, mitä he ikinä haluavat.
Lingard mainitsi myös Unitedin olevan seurana kaukana Valioliigan kilpakumppaneistaan.
– He ovat niin kaukana kaikessa. Katsokaa Cityn ja Tottenhamin tiloja. He ovat pitkällä edellä Myös someasioissa.
– Minä näytin heille (Unitedille) vuonna 2017 Youtuben käyttöä ja sisällönluomista sinne. Halusin viedä heidät ajantasalle uusissa asioissa, joita nykymaailmassa tapahtuu. Sitä täytyy olla ajan hengessä mukana.
Lingard jätti Unitedin kesällä sopimuksensa päättyä. Pelaaja edustaa nykyisin Nottingham Forestia.
LUE MYÖS!
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta