Man Unitedin jättihankinta Antony on joutunut kritiikin kohteeksi – näin kommentoi Erik ten Hag
Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag sanoo, että hänen joukkueensa pelaa paremmin, kun laitahyökkääjä Antony on kentällä.
Antony, 22, on viime aikoina saanut kritiikkiä esityksistään. United maksoi hänestä viime kesänä Ajaxille 95 miljoonaa euroa, ja kannattajat ovat odottaneet enemmän maaleja ja puolustajien haastamista brassilaiturilta.
Kaikkiaan Antony on pelannut debyyttikaudellaan Unitedissa 19 ottelua tehden niissä yhteensä viisi maalia. Valioliigassa hän onnistui maalinteossa heti kolmessa ensimmäisessä ottelussaan, mutta sen jälkeen osumia ei ole sarjapeleissä tullut.
– Joukkue voittaa, kun hän pelaa. Jo se kertoo, kuinka hyvin hän on pärjännyt, sanoi ten Hag lehdistötilaisuudessaan.
– Hän pystyy parempaan, näen tilaa kehitykselle. Haluamme esimerkiksi, että hän on suoraviivaisempi ja enemmän pelissä mukana. Mutta kuten sanoin, joukkue pelaa paremmin hänen ollessa kentällä.
– Se on hyvä asia, se on hyvä pohja lähteä rakentamaan. Minusta hän on jo kehittynyt. Hän teki kolmessa ensimmäisessä sarjapelissään kolme maalia. Nyt hän teki maalin Evertonia ja Charltonia vastaan, joten hän on ollut siinäkin mielessä vaikuttamassa peleihin. Mutta uskon, että hän pystyy ominaisuuksillaan ja lahjakkuudellaan vielä parempaan.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham ei kestänyt paineita – suli totaalisesti putoamistaistelun kannalta tärkeässä pelissä
- Manchester City löysi yllättävän sankarin liigacupin finaalissa
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa