Times: Viesti on selvä – Arsenalin maksettava 60 miljoonaa Espanjan keskikenttälahjakkuudesta
The Timesin mukaan Real Sociedad on kertonut Arsenalille, että sen on aktivoitava Martin Zubimendin 60 miljoonan euron ulososto-optio, jos se haluaa tuoda espanjalaisen keskikenttäpelaajan tässä kuussa Emiratesille.
La Real on tietoinen Arsenalin kiinnostuksesta 23-vuotiasta Zubimendia kohtaan, mutta pyrkii pitämään kasvattinsa seurassa ainakin kauden loppuun asti. Zeubimendi on pelannut tärkeää roolia nostaessaan Sociedadin kolmanneksi La Ligassa.
Jos Arsenal kuitenkin päättää aktivoida hänen suuren ulostoklausuulunsa, tulisi Zubimendista Real Sociedadin toiseksi suurin myynti sen jälkeen, kun Newcastle United hankki Alexander Isakin 70 miljoonalla eurolla viime kesänä itselleen.
Mikel Arteta on kertonut kaavailevansa uuden keskikenttäpelaajan hankkimista ennen siirtoikkunan sulkeutumista Mohamed Elnenyn kärsittyä polvivammasta, joka saattaa pitää hänet koko loppukauden sivussa.
Tämä jättäisi Arsenalin ilman varamiestä Thomas Parteylle, joka on kamppaillut myös omien loukkaantumistensa kanssa hänen saavuttua seuraan kaksi vuotta sitten.
LUE MYÖS!
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”

- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä