Chelsean megahankinta nopea kiintymään – puoli vuotta Portugalissa sytytti ”ikuisen rakkauden”
121 miljoonan euron kaupassa pitkien vääntöjen jälkeen Benficasta Chelseaan siirtynyt keskikenttäpelaaja Enzo Fernández ehti viettää edellisessä seurassaan vain puolisen vuotta.
Siirto kasvattajaseura River Platesta Benficaan sovittiin viime heinäkuussa, mutta pitkään pidettiin mahdollisena että 22-vuotias olisi siirtynyt seuraan vasta tammikuussa – siis lähes samaan aikaan kuin matka lopulta vei jo Chelseaan.
Fernández ehti kuitenkin pelata Portugalin liigaa reilut puoli kautta, kirjauttaen nimiinsä yhden maalin ja viisi maalisyöttöä 17 ottelussa. Instagramissa julkaistun jäähyväisviestin perusteella tunneside kuitenkin ehti syntyä.
– Kiitän jumalaa siitä, että sain pelata yhdessä maailman suurimmista seuroista, jossa nautin joka hetkestä ja annoin koko ajan kaikkeni.
Pelaaja huomioi julkisuudessa esiintyneet, ja mahdollisesti esiintymään tulevat puheet.
– Älköön media tahratko sitä mitä rakensimme yhdessä. Se oli kaunista ja jotain mitä en olisi koskaan osannut kuvitellakaan.
Kiitettyään valmentajia ja henkilökuntaa, Fernández lisää rakkaudentunnustuksen.
– Tulen kantamaan Benficaa sydämessäni ikuisesti.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”

- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”