Englannin ”turhimman kilpailun” loppuottelu tänä vuonna iso asia – ratkesipa toinen välierä keskiviikkona miten tahansa
Englannin Liigacupia sanotaan jatkuvasti täysin turhaksi kilpailuksi, joka lähinnä vain tuottaa joukkueille ylimääräistä rasitusta ja aikatauluongelmia. Useimmiten näitä puheita luonnollisesti viljellään kyseisestä cupista pudonneitten taholta.
Tällä kaudella vaikuttaa vahvasti siltä, etteivät energiajuomamerkin mukaan nimetyn cupin loppuottelijat todellakaan ole edellä mainitulla kannalla. Mikäli Nottingham Forest ei keskiviikkona kykene Old Traffordilla jättiyllätykseen, nähdään finaalissa taisto kahden Unitedin välillä.
Newcastle United on jo varma Wembleylle matkaaja, varmistettuaan tiistaina välieränsä toisessa osassa voiton Southamptonista, yhteismaalein 3-1. Uuden varallisuutensa turvin nousua Englannin terävimpään eliittiin havitteleva suurseura ei ole voittanut isoa pyttyä vuosikymmeniin. Magpiesille minkä tahansa kilpailun voitto olisi valtava askel.
Manchester United ei sekään ole viime vuosina voittanut asioita lähellekään totuttuun tahtiin. Manageri Erik ten Hag sanookin seuran elävän pokaaleista, ja haluavan sellaisen nyt myös Liigacupista. Joukkueen tiellä loppuotteluun seisoo vielä Nottingham Forest, joka tosin taipui hollantilaisluotsin ryhmälle välierän ensimmäisessä osassa kotonaan lukemin 0-3. Yllätys on siis melkoinen, mikäli Steve Cooperin lauma vielä parin kääntää.
Unitedeista Newcastle on pääsarjan osalta ollut meneillään olevalla kaudella toistaiseksi vahvempi. Vaikka Manchesterin suunnalta on viime aikoina tehty todella kovaa nousua, on Eddie Howen ryhmä edelleen yhtä pykälää korkeammalla sarjataulukossa, vaikkakin vain maalieron turvin.
Ex-Harakka Kevin Nolan uskoo, että Newcastlelle sopisi altavastaajan asema loppuottelussa mainiosti.
40-vuotias sanoo myös, että jokainen seuran kannattaja vaihtaisi mielellään paikan Valioliigan neljän kärjessä voittoon Wembleyllä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nottingham Forest saa viimein maalitykkinsä takaisin pelikentille
- Michael Carrick vahvisti: Manchester Unitedin puolustaja palaamassa viimein pelikentille
- Riittääkö Manchester Unitedille paikka ensi kauden Mestarien liigaan? Apuvalmentaja: ”Pitäisi aina tähdätä sitä korkeammalle”
- Thierry Henry: Yksi asia voi koitua Arsenalin kohtaloksi Mestarien liigassa
- Jamie Carragher pettyi pahemman kerran Liverpooliin: ”Miten tilanne on ajautunut näin pahaksi?”
- Toimittaja: Chelsea havittelee saksalaissensaatiota
- Toimittaja: Valioliigan suurseurat huipputopparin perässä
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
