Manchester Unitedin naisten joukkue on huolissaan Mason Greenwoodin mahdollisesta paluusta

Manchester Unitedin naisten joukkueessa on herännyt syvä huoli siitä, että miesten joukkueen hyökkääjä Mason Greenwood saattaisi palata seuran palvelukseen, kertoo Athletic.
Greenwood, 21, on ollut hyllytettynä Unitedin toiminnasta viime vuoden tammikuusta asti. Hänet pidätettiin tuolloin epäiltynä raiskauksesta ja pahoinpitelystä, mutta syytteistä luovuttiin viime viikolla.
Syyttäjälaitos sanoi, ettei tuomioon ole enää realistisia mahdollisuuksia sen jälkeen, kun avaintodistajat vetäytyivät yhteistyöstä tutkinnassa.
Manchester United on tiedottanut, että se suorittaa vielä oman sisäisen tutkintansa ennen kuin seura päättää, mitä Greenwoodin suhteen tehdään. Hyökkääjän sopimus on voimassa kesään 2025 saakka.
Athleticin mukaan osa Unitedin naisten joukkueesta on ”syvästi vaivautunut” Greenwoodin mahdollisesta paluusta kuultuaan häiritsevän äänitteen, joka julkaistiin sosiaalisessa mediassa ennen hyökkääjän pidätystä.
Pelaajien mielestä äänitettä on ”vaikea pyyhkiä muistista”, ja Greenwoodin paluuta seuran tiloihin vastustetaan voimakkaasti.
Uutisoimme aiemmin Guardianin tietojen pohjalta, että Greenwoodin tilanne on jakanut mielipiteitä Manchester Unitedin henkilökunnassa. ”Huomattava osa” Unitedin työntekijöistä olisi tiettävästi syvästi tyytymätön, jos Greenwood saisi jatkaa pelaamista seurassa. Toiset taas kokevat velvollisuudekseen huolehtia pelaajasta, joka liittyi seuraan seitsemänvuotiaana ja jota ei ole todettu syylliseksi mihinkään rikokseen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin