Pep Guardiola: Valioliigan mestaruustaisto ei ole kahden kauppa
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola sanoo, että myös Manchester United ja Newcastle ovat mukana Valioliigan mestaruustaistossa.
Monet ovat mieltäneet kuluvan kauden mestaruustaiston Arsenalin ja Cityn väliseksi kaksinkamppailuksi.
Tykkimiehet johtaa kirjoitushetkellä Valioliigaa kolmen pisteen erolla Cityyn, joka on pelannut ottelun enemmän. Keskiviikkona Arsenal ja City ottavat yhteen Emirates Stadiumilla.
Manchester United on kaksi pistettä perässä Cityä ja pelannut ottelun enemmän kuin paikallisvastustajansa. Newcastle taas on viisi pistettä jäljessä Unitedia, mutta se on pelannut ottelun vähemmän.
Artikkeli jatkuu taulukon alla.
Guardiolalta kysyttiin lehdistötilaisuudessaan, ovatko Manchester United ja Newcastle vielä taistossa mukana. Espanjalaisluotsi muistutti, että kaudesta on vielä melkein puolet jäljellä.
– Kyllä ne ovat. Vielä on paljon pisteitä jaossa, sanoi Guardiola Goalin mukaan.
– Me emme tiedä, mitä seuraavina viikkoina voi tapahtua. Minulla on aina sellainen tunne, etenkin nyt eurocupien ja FA Cupin jatkuttua, että viimeiset 8-10 peliä ratkaisevat mestaruuden.
– Meidän on yritettävä olla silloin siellä (kärkikahinoissa) ja sitten meidän on tehtävä viimeinen ponnistus, jotta voimme yrittää saavuttaa mestaruuden.
- Bradley Barcola vertaili Ligue 1:stä ja Valioliigaa: ”Vähemmän taktista”
- Kovan iskun päähänsä saanut Emiliano Martínez leikattiin
- Hurja väite: Kai Havertz tekee 30 maalia kauteen
- Erling Haaland nilkutti pois – Enzo Marescalta päivitys
- Florian Wirtz vaikuttaa keksineen keinot, joilla tehdä tulosta Valioliigassa
- Viiden maalin trilleri! Erling Haaland osui kahdesti ja johdatti Manchester Cityn voittoon
- Chelsean Emiliano Martínez loukkaantui vakavasti – kannettiin paareilla pois
- Harvinainen ulostulo: Manchester Unitedin vastustaja asettui Michael Carrickin tueksi
- Everton menossa myyntiin – miten käy David Moyesin?
- Nyt tuli lohduton tieto Chelsean kapteenista

- Mikel Arteta joutui vastailemaan kysymyksiin Arsenalin joukkopotkuista
- Jamie Vardyn huimalle putkelle jatkoa
- Nyt tuli lohduton tieto Chelsean kapteenista
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Everton menossa myyntiin – miten käy David Moyesin?
- Arsenalin kulmapotkumaalit vähentyneet – Mikel Artetalta suorat sanat