Valioliigassa on vuorossa niin kutsuttu ”ruusujen sota” sunnuntaina, kun vanhat viholliset Manchester United ja Leeds kohtaavat toisensa Valioliigassa.

Tässä mielessä onkin perin yllättävää, että Leedsin päävalmentaja Daniel Farke piti ottelun lähestyessä painavan puheenvuoron vastustajajoukkueen managerin puolesta.

Michael Carrick on saanut kritiikkiä Manchester Unitedin alkukauden ailahdelleista otteista. Farke kommentoi asiaa Metro-lehdessä.

– Jalkapallossa on sama taipumus kuin muussakin yhteiskunnassa siihen, että asioiden kanssa kiirehditään. Ihmiset odottavat jonkun epäonnistumista ja vielä pitävät siitä. En pidä tästä kehityksestä sosiaalisessa mediassa tai muissakaan ympäristöissä.

Britit saavat painetta

Carrick ryhtyi manchesterilaisten päävalmentajaksi kevätkaudella ja alku oli hyvä.

Tämä on silti unohtunut monilta, ja Carrickin tilalle pohditaan jo eri foorumeilla eri vaihtoehtoja korvaajaksi.

– Ei meillä ole liikaa englantilaisia valmentajia Valioliigassa, saksalaisluotsi Farke huomautti.

– Hän tuli seuraan viime kaudella ja sai tilanteen tasapainotettua. Hän on tehnyt loistavaa työtä. Nytkään heillä ei ole ollut mitenkään kammottava alku kuudesta pelistä, mutta kun odotukset ovat mestaruudessa, kritiikki yltyy heti, kun joukkueen sijoitus on keskikastissa, Farke jatkoi.

Leeds-manageri kritisoi myös yleistä suuntausta Valioliigassa. Valmentajille ei anneta aikaa ja ovi käy nopeasti.

– Emme ole menossa oikeaan suuntaan. En pidä siitä, enkä ymmärrä, miksi näin toimitaan. On hyvä, kun on lupaavia brittimanagereja. Heitä kohtaan ollaan vain niin pian kriittisiä, vaikka pitäisi olla iloinen siitä, että valmentajassa on potentiaalia. Ei saisi olla kyseenalaistamassa niin nopeasti.

LUE MYÖS: