Chelsean entinen keskikenttäpelaaja John Obi Mikel sanoo, että José Mourinho tylytti kerran Mohamed Salahia joukkueen edessä niin pahasti, että egyptiläistaituri murtui kyyneliin.

Liverpoolia nykyisin edustava Salah, 30, on tällä hetkellä yksi Valioliigan isoimmista tähdistä, mutta hänen ensimmäinen visiittinsä Englannissa ei ollut kovinkaan kehuttava.

Salah edusti Chelseaa viime vuosikymmenellä 2,5 vuotta, mutta hän pelasi lontoolaisseurassa vain 19 ottelua ja kävi lainalla sekä Fiorentinassa että AS Romassa, jonka riveihin hän siirtyi pysyvästi kesällä 2016.

Chelseaa vuosina 2006-2017 edustanut Mikel, 35, kertoi Dubai Eyen haastattelussa, että portugalilaisluotsi Mourinho antoi Salahin kuulla kunniansa ennen kuin hän otti egyptiläishyökkääjän tauolla vaihtoon sarjaottelussa Norwichia vastaan vuonna 2014.

– Salahilla oli muistaakseni huono peli. Mourinho tuli pukuhuoneeseen ja tylytti häntä, tylytti oikein kunnolla.

– Hän oli kyynelissä, eikä Mourinho päästänyt häntä takaisin kentälle toisella jaksolla. Hän otti Salahin vaihtoon.

– Olisi ollut helppoa vain ottaa hänet vaihtoon ja sanoa: ”Et pelaa hyvin, menet vaihtoon istumaan, et mene enää takaisin kentälle”. Mutta Mourinho tylytti häntä ja otti sitten vaihtoon.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Salah ei ikinä lyönyt kunnolla läpi Chelseassa. Kuva: Getty Images

Mikelilta kysyttiin, hyötyivätkö Salah ja Manchester Cityn nykyinen tähtipelaaja Kevin de Bruyne siitä, että he floppasivat aikoinaan Chelseassa.

– Uskoisin niin. Kun katson Kevin de Bruyneä ja Mohamed Salahia ja millaisia pelaajia he ovat nyt, se on uskomatonta. He ovat maailman parhaita pelaajia.

– Heistä on tullut fyysisesti vahvempia ja nopeampia. En tiedä, mitä heille tapahtui!