”Hän sijoitti Lukakun edelleni” Timo Werner sivalsi entistä Chelsea-manageria kyseenalaisista päätöksistä

Timo Werner on paljastaa Thomas Tuchelin epäkunnioittavien ratkaisujen johtaneen hyökkääjän lähtöön Chelseasta.
Entinen Chelsea-manageri Tuchel sai syyskuussa potkut lontoolaisseurasta Todd Boehlyn johtaman uuden omistajaportaan korvattua hänet Graham Potterilla.
Werner loukkaantui erityisesti viime kauden päätöksestä, kun Tuchel hankki 113 miljoonan euron hintaan Romelu Lukakun Chelseaan kilpailemaan saksalaisen roolista.
– Suurin ongelma oli, että hän sijoitti Lukakun kaltaisen hyökkääjän toisella kaudella edelleni, Werner arvosteli The Sunille.
– Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin voittanut Mestarien liigan ja pelannut liki jokaisen ottelun edustusjoukkueessa.
RB Leipzigiin kesällä palannut Werner oli myös pettynyt, että Tuchel unohti hänen menestyksensä Saksassa.
– Valmentaja vain unohti kaiken sen. Se ei ollut oikein reilua. Se oli myös syy, miksi palasi Leipzigiin. Halusin nauttia taas jalkapallosta.
Werner teki 89 otteluun Chelseassa 23 maalia ja keräsi 21 maalisyöttöä. Hyökkääjä on tehnyt tällä kaudella 11 osumaa Leipzigissa.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle