Liverpoolin totaalinen romahdus Mestarien liigassa – tästä kuopasta on Madridissa nousemista

Liverpool hävisi Mestarien liigan puolivälierän ensimmäisen osaottelunsa Real Madridia vastaan Anfieldilla lukemin 2-5.
Otteluun lähdettiin molempien osapuolten kannalta ongelmallisilla taustoilla.
Muutosta historiaan oltiin tekemässä kuitenkin melko nopeasti, kun Darwin Nunez pääsi iskemään Anfieldin isännät johtoon jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Mohamed Salah siirsi pallon uruguaylaiselle maalin eteen valkoisten puolustuksen läpi hämmentävän helposti, ja tämä napautti sen kantapäällään ohi hölmistyneen Thibaut Courtois’n.
Lisää tuli 14. minuutilla, Real-maalivahdin kammottavan virheen jälkeen. Courtois otti puolustuksen palautuksen vastaan rinnallaan, ja oli avaamassa peliä uudelleen – onnistuen kuitenkin siirtämään pallon polvellaan suoraan Salahille; 2-0.
Meteli stadionilla oli melkoinen, kun lehtereillä uskottiin omien tekemiseen täysin. Volyymi tuli kuitenkin hiljenemään rajulla kädellä.
Vinicius toi vieraat peliin mukaan, kun jo illan kolmas maali syntyi 21. minuutilla. Brasilialaisen hurja veto lähti keskeltä punaisia, oikeaan takakulmaan.
36. minuutilla oli Alissonin vuoro sekoilla – pallo suoraan Viniciukselle, joka pompautti sen roikkuna sisään. Liverpoolin yliote tipotiessään, lukemat tasan 2-2.
47. minuutilla vieraat painelivat ohi.
Joe Gomez kopautti Viniciuksen nurin boksin laidalla, Realille vapaapotku sivulta. Luka Modric lähetti pallon voimalla maalin etten, josta Eder Militao puski sen yhtäläisellä voimalla sisään. Isäntien puolustus ei tilanteesta kokonaisuudessaan suuria pisteitä kerännyt.
Gomezin ilta synkkeni edelleen, kun Karim Benzeman veto kimposi hänestä ohi Alissonin 55. minuutilla. Vieraat saivat tilanteessa syötellä sivuttain hyökkäyskolmanneksella pitkään, ja toinen siirto pystysuuntaan muutti tilanteeksi jo 2-4.
Jürgen Klopp näki tunnin vaiheilla tuoreemman pään tähtiensä, Nunezin ja Cody Gakpon saaneen yrittää riittävästi; kaksikon tilalle Diogo Jota ja Roberto Firmino.
Kotijoukkueen keskikentän menetyksestä ylivoimahyökkäykseen päässyt Real paukutti taululle 67. minuutilla jo illan viidennen maalinsa, Benzeman saadessa asetella vetoaan.
Neljännesvälierä on kaksiosainen – Liverpool lähtee sen vierasosuudelle todella syvästä kuopasta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää

- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?