Paul Scholes toivoo Bruno Fernandesin parantavan käytöstään: ”Ei ole ideaali kapteeni”
Manchester United voitti torstai-iltana Betisin Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausosassa 4-1.
Manchester United otti samalla vahvan kiinnityksen puolivälieräpaikkaan. Otteluparin jälkimmäinen osa pelataan Sevillassa ensi viikolla.
Bruno Fernandes oli Manchester Unitedin kapteeni torstaisessa ottelussa. Fernandes pelasi hienon ottelun, mutta oli jälleen varsin räjähdysherkällä päällä. Fernandes riiteli vastustajien kanssa, eikä kyseessä ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun pelaaja on päätynyt otsikoihin samasta syystä.
Manchester Unitedin ehdottomiin seuralegendoihin lukeutuva Paul Scholes toivoo Fernandesin muuttavan käytöstään.
– Kapteenin on oltava vaikutusvaltainen ja rauhallinen persoona, joka on samalla johtaja. Mielestäni Bruno ei ole ideaali kapteeni. Suurissa otteluissa, kun taistelet pokaaleista muun muassa Mestarien liigassa, olisi parempi jos kapteeni ei olisi niin tunteellinen, Scholes totesi BT Sportille.
Scholesin mukaan Fernandes on tottunut pelityyliinsä kotimaassaan Portugalissa, mutta sen pitäisi muuttua Englannin kentillä.
– Brunoa pyydettiin pelaamaan pelipaikalla, joka ei ole hänelle kaikista mukavin. Bruno teki uhrauksen. Näimme hänet hyvin turhautuneena joukkuetovereihinsa. Hän ei varmasti ole ylpeä siitä, mitä tapahtui. Nostat jatkuvasti kädet ilmaan ja lisäksi työnsit linjatuomaria. Opit virheistäsi. Tulet Portugalista ja siellä tuollaisia asioita tehdään koko ajan, mutta se ei ole hyväksyttävää Englannissa. Sinun on päästävä eroon siitä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa