Viiden maalin Erling Haaland ei olisi halunnut tulla vaihtoon – Pep Guardiola kertoi, miksi maalivyöry piti pysäyttää

Erling Haaland teki tiistaina tempun, johon vain kaksi pelaajaa on aiemmin pystynyt. Norjalaishyökkääjä takoi peräti viisi maalia, kun Man City ryöpytti RB Leipzigia luvuin 7-0 Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa.
Aiemmin samaan temppuun ovat pystyneet Lionel Messi Barcelonan paidassa ja Shakhtar Donetskin Luiz Adriano. Haaland nosti samalla kokonaismaalimääränsä Mestarien liigassa jo 33:een. Otteluita nuorukainen on pelannut vain 25.
Ottelun jälkeen Haaland kertoi, ettei olisi halunnut tulla vaihtoon vielä viidennenkään maalin jälkeen.
– Sanoin [päävalmentaja Pep] Guardiolalle vaihtoon mennessäni, että olisin halunnut yrittää tuplahattutemppua – mutta mitä siinä voi tehdä!
Guardiolalta puolestaan kysyttiin pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa, miksi hän otti Haalandin vaihtoon.
– Jos hän olisi tehnyt sen [tuplahattutempun] 22- tai 23-vuotiaana, hänen elämästään olisi tullut tylsää. Nyt hänellä on jokin tavoite, jota kohti mennä, Guardiola sanoi vitsaillen.
– En tiennyt Messistä tätä [viisi maalia Bayer Leverkusenia vastaan], mutta yleensä kun peli on ohi, pyrin antamaan peliaikaa mahdollisimman monelle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan

- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa