Man United -puolustajalla vain yksi tavoite Englannin maajoukkuepaidassa: ”Olen ollut niin lähellä”

Harry Maguire uskoo, että Englannin täytyy voittaa Saksassa EM-kisat.
The Three Lions aloitti torstaina karsinnat vuoden 2024 turnaukseen 2-1-vierasvoitolla Italiasta.
Englanti hävisi samaa maata vastaan vuoden 2021 loppuottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Viime vuoden Qatarin MM-kisat olivat myös suuri pettymys Englannin karsiuduttua puolivälierissä Ranskaa vastaan.
Maguire haluaa nyt päämääräisenä tuoda pokaalin kotiin.
– Olen ollut mukana kolmessa arvoturnauksessa ja ollut niin lähellä. Meillä on tarvittavat pelaajat voittamaan mestaruus. Me menimme Qatariin voittamaan turnauksen. Kun me putosimme, olimme pettyneitä, Maguire kommentoi lehdistölle.
– Esityksemme olivat mielestäni hyviä. Pidimme eniten nollapelejä, olimme yksi eniten maaleja tehneistä joukkueista. Ne pienet marginaalit eivät vain olleet Qatarissa puolellamme. Näin voi tapahtua arvoturnauksissa.
Maguire on ollut avainroolissa Englannin paidassa 2018 MM-kisoista lähtien. Manchester Unitedin toppari on seurajoukkueessa vähentyneestä peliajastaan huolimatta pysynyt Gareth Southgaten luottamuksen alla.
Maguire itse uskoo, ettei hänen tarvitsee enää todistella mitään.
– Tunnen itseni arvostetuksi. Viime kausi oli vaikea seurassa, mutta olen todistanut jo Garethille taitoni. Hän valitsee Englannin topparit ja minä olen aina käytössä. Jos kysyt pelaajilta, he tietävät mitä minä tuon joukkueeseen.
– Olen melkein 30-vuotias, mutta minun ei tarvitse todistella itseäni tällä tasolla. Olen pelannut yli 50 maaottelua ja olen Englannin eniten maaleja tehnyt puolustaja. Olen pelannut melkein 200 ottelua Manchester Unitedin paidassa ja ollut kolme vuotta seuran kapteeni.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin