Kakkosliigasta Englannin maajoukkueeseen – Brentford-tähti toteutti unelmansa

Brentfordin hyökkääjä Ivan Toney sanoo, että hänen unelmansa kävi sunnuntaina toteen, kun hän debytoi Englannin A-maajoukkueessa.
Toney, 27, oli viime syksynä jo kerran mukana maajoukkuekomennuksella, mutta hän joutui vielä tuolloin odottamaan vuoroaan. Sunnuntaina Toney pääsi kuitenkin kentälle 81. minuutilla EM-karsintaottelussa Ukrainaa vastaan.
Toney on 16 osumallaan Valioliigan tämän kauden toiseksi paras englantilainen maalintekijä, mutta sama nokkimisjärjestys vallitsee myös maajoukkueessa. 21 maalia Tottenhamille iskenyt Harry Kane on Englannin itseoikeutettu ykköshyökkääjä ja kapteeni.
Sunnuntaina Toney pääsi kentälle juurikin Kanen tilalle. Ottelun jälkeen Brentfordin tähtihyökkääjä myönsi, että Kanea on vaikea syrjäyttää avauksesta, mutta hän voi vain jatkaa yrittämistä.
– Se on aina vaikeaa, kun Harry Kanen kaltainen pelaaja on edessäsi – hän on yksi maailman parhaista hyökkääjistä, sanoi Toney BBC:n mukaan.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– En voi muuta kuin jatkaa kovaa työskentelyä ja kun tilaisuuteni tulee, tartun siihen kahdella kädellä.
– Tietenkin haluan saada pallon verkon perälle, mutta tärkeintä on tehdä asiat oikein, yrittää varmistaa voitto ja saada kolme pistettä, mikä on tietenkin tärkeintä – ja pelin tavoite.
Toney on kulkenut lyhyessä ajassa pitkän matkan englantilaisen jalkapallon huipulle. Hän aloitti ammattilaisuransa Kakkosliigan Northamptonissa ja pelasi viimeiset ottelunsa Ykkösliigassa kaudella 2019-20.
– Puhuin siitä yksi päivä ystäväni kanssa. Kolme tai neljä vuotta sitten taistelin noususta Ykkösliigassa. Nyt tein debyyttini Englannin maajoukkueessa, sanoi Toney.
– Tämä on ollut massiivinen matka, pitkä matka, mutta on valtava saavutus päästä viimein tänne. Kova työ alkaa nyt, ja toivottavasti pystyn jatkamaan sitä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin