David de Gea hylkäsi Man Unitedin ensimmäisen sopimustarjouksen – seura yrittää hilata palkkakuninkaan tienestejä alaspäin

Manchester Unitedin maalivahti David de Gea on hylännyt seuran ensimmäisen jatkosopimustarjouksen, kertoo Athletic.
Neuvottelujen kerrotaan kuitenkin etenevän ja niiden odotetaan päättyvän positiivisesti. Avaustarjous harvemmin tyydyttää pelaajan leiriä.
Athleticin sisäpiiritietojen mukaan Manchester Unitedin ensimmäinen tarjous oli ”hyvä”, mutta se ei vielä tyydyttänyt 32-vuotiasta de Geaa. Osapuolet yrittävät vielä päästä yhteisymmärrykseen summista, jotka sopivisivat kummallekin osapuolelle.
De Geasta tuli maailman parhaiten palkattu maalivahti syksyllä 2019, kun hän solmi edellisen jatkosopimuksensa. Espanjalaistorjuja oli tuolloin Unitedin ainoa varteenotettava ehdokas ykkösvahdiksi, joten hän oli vahvassa neuvotteluasemassa.
Nykyisellä sopimuksellaan de Gea tienaa 425 000 euroa viikossa niinä kausina, kun United pelaa Mestarien liigassa. Kuluvalla kaudella summa on jonkin verran pienempi, kun manchesterilaiset eivät kyseiseen kilpailuun osallistu. Hän on joka tapauksessa Manchester Unitedin tämänhetkinen palkkakuningas.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
United käytti vuodenvaihteessa neljän muun pelaajan jatko-optiot, mutta de Gean option seura jätti käyttämättä, koska hänelle yritetään neuvotella edullisempaa diiliä.
De Gea haluaa jatkaa uraansa Old Traffordilla ja ymmärtää, että hänen on sitä varten suostuttava palkanalennukseen, mutta hän kokee yhä olevansa yksi Unitedin tärkeimmistä pelaajista ja odottaa sen mukaista liksaa.
Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag ei seuraan saapuessaan uskonut de Gean sopivan hänen systeemiinsä, mutta hän on lämmennyt espanjalaistorjujalle kauden mittaan. Isona syynä siihen on, että de Gea on kehittänyt jalalla pelaamistaan, vaikka hän saa siitä yhä ajoittain kritiikkiä.
Athleticin mukaan ten Hag on antanut siunauksensa sille, että de Gea jatkaa seurassa. Hollantilaisluotsi näkee tällä hetkellä muiden pelipaikkojen vahvistamisen tärkeämpänä tehtävänä.
De Gean nykyinen sopimus päättyy kuluvan kauden päätyttyä.
Lue lisää Manchester Unitedista!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia