Chelsean Kai Havertz haluaisi työskennellä Thomas Tuchelin kanssa – otti kantaa mahdolliseen Bayern-siirtoon

Kai Havertz on edustanut Chelseaa noin kahden ja puolen vuoden ajan.
Havertz iski Mestarien liigan finaalin voittomaalin keväällä 2021. Vaikka Havertz onnistui tuomaan Chelsealle Mestarien liigan voiton, ei saksalaisen ura Lontoossa ole sujunut odotusten mukaisesti.
Chelsea maksoi Havertzista peräti 80 miljoonaa euroa Bayer Leverkusenille. Havertzista odotettiin joukkueen uutta syömähammasta, mutta Havertz on ollut Chelseassa varsin vaisu. Kuluvalla kaudella Graham Potter on peluuttanut Havertzia kärjessä. Tuloksena on yhdeksän maalia.
Havertzia Chelseassa valmentanut Thomas Tuchel sai potkut lontoolaisseurasta syyskuussa. Chelsean seurajohdon ratkaisu yllätti monet. Tuchel siirtyi viime viikolla Bayern Münchenin uudeksi päävalmentajaksi.
Havertz haluaisi työskennellä jälleen Tuchelin alaisuudessa ja otti kantaa mahdolliseen Bayern-siirtoon.
– Bayern on suuri seura ja minulle saksalaisena on vaikea sanoa heille ei, mutta tavoitteeni on aina ollut pelata ulkomailla ja tutustua uuteen maahan. Haluaisin palata työskentelemään Tuchelin kanssa. Et koskaan tiedä, mitä jalkapallossa tapahtuu. Kaikki voi tapahtua todella nopeasti. Älä koskaan sano ei koskaan, Havertz muistutti The Guardianille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”

- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä