Leicester asetti hinnan James Maddisonille – Tottenham kintereillä

Leicester on asettanut hinnan hyökkäävälle keskikenttäpelaajalleen James Maddisonille, kertoo Telegraph.
Englannin A-maajoukkueessa kahdesti esiintyneen Maddisonin, 26, ja Leicesterin sopimus päättyy ensi kauden jälkeen.
Hän on tuolloin vapaa vaihtamaan seuraa ilmaiseksi, ellei uutta diiliä synny. Käytännössä ensi kesä on Leicesterin viimeinen mahdollisuus saada tähtipelaajastaan kelvollinen siirtokorvaus.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Telegraphin mukaan Leicester haluaa Maddisonista noin 50 miljoonaa puntaa (noin 57 miljoonaa euroa). Osa siirtokorvauksesta menee hänen entiselle seuralleen Norwichille. Leicesterissä on hyväksytty, että Maddison saattaa jättää seuran ensi kesänä ja siirtyä isompiin ympyröihin.
Tällä hetkellä siirtokilpailua johtaa Tottenham, joka on tarkkaillut Maddisonia jo pitkään. Spurs haluaa luovan keskikenttäpelaajan, joka pystyy operoimaan usealla pelipaikalla.
Myös muiden Valioliiga-seurojen ja ulkomaisten joukkueiden odotetaan liittyvän kilpailuun Maddisonista.
Tällä kaudella Maddison on pelannut 26 ottelua tehden niissä yhteensä yhdeksän maalia ja syöttäen kuusi. Leicester on Valioliigassa 29 ottelun jälkeen viimeistä edellisenä, kahden pisteen päässä putoamisviivasta.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
15 | Bournemouth | 38 | 11 | 6 | 21 | 37-71 | 39 |
16 | Nottingham | 38 | 9 | 11 | 18 | 38-68 | 38 |
17 | Everton | 38 | 8 | 12 | 18 | 34-57 | 36 |
18 | Leicester | 38 | 9 | 7 | 22 | 51-68 | 34 |
19 | Leeds | 38 | 7 | 10 | 21 | 48-78 | 31 |
20 | Southampton | 38 | 6 | 7 | 25 | 36-73 | 25 |
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Telegraph: Manchester Unitedin siirtokohde sai merkittävän jatkosopimustarjouksen
- Relevo: Sevillan legendaarinen urheilutoimenjohtaja Monchi saattaa siirtyä Valioliigaan
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen