The Athletic: Manchester City tarjoamassa jatkosopimusta Erling Haalandille

Erling Haaland siirtyi viime kesänä Borussia Dortmundista Manchester Cityyn. Manchester City maksoi Haalandista noin 60 miljoonaa euron siirtosumman.
Englantilaismedian mukaan Manchester City maksoi lisäksi agenttipalkkioita niin Haalandin isälle kuin agentillekin noin 40 miljoonan euron edestä.
Haaland on pelannut loistavan kauden uudessa seurassaan. Kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, on 40 ottelussa syntynyt 47 maalia. Haaland johtaa Valioliigan ja Mestarien liigan maalipörssejä.
The Athleticin mukaan Haalandin sopimuksessa oli noin 170 miljoonan euron arvoinen ulosostopykälä, joka oli aktivoitavissa kesällä 2024, mutta kyseinen pykälä oli sidonnainen Pep Guardiolan jatkoon Manchester Cityssä. Guardiola allekirjoitti viime marraskuussa uuden jatkosopimuksen seuran kanssa ja siten ulosostopykälä otettiin pois Haalandin nykyisestä sopimuksesta.
The Athletic kertoo Manchester Cityn valmistelevan Haalandille jatkosopimusta. Lähteen mukaan Haalandin odotetaan olevan valmis neuvottelemaan uusista sopimusehdoista ja palkankorotuksesta.
Lähteen mukaan Haaland pitää edelleen Real Madridiin siirtymistä unelmanaan ja se todennäköisesti toteutuu jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä Haaland kokee olevansa onnellinen Manchester Cityssä ja kykenevänsä kehittymään seurassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin