Arsenalin läpimurtopelaaja kuntoutunut odotettua hitaammin
Arsenalin manageri Mikel Arteta sanoo, että topari William Saliba on toipunut loukkaantumisestaan odottettua hitaammin.
Saliba, 22, loukkasi selkänsä viime kuussa Eurooppa-liigassa Sporting CP:tä vastaan ja on joutunut olemaan sivussa Tykkimiesten neljästä edellisestä ottelusta.
Athleticin mukaan vielä ei ole tiedossa, ehtiikö ranskalaistoppari kuntoutua enää tälle kaudelle.
– Meidän on odotettava Williamin suhteen vielä vähän kauemmin. Hänen tilanteensa ei ole kehittynyt niin nopeasti kuin toivoimme, kommentoi Arteta.
– Se on hieman hienovaraista, ja haluamme olla erittäin varmoja, että hän on valmis ottamaan vastaan rasituksen ja riskin, jonka me otamme. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista.
– Vielä on hieman liian aikaista arvioida. Saanemme ensi viikolla lisää tietoa. Tilanne on kehittynyt hieman, mutta hän ei ole vielä sellaisessa kunnossa, että voisi harjoitella tämän liigan vaatimalla tasolla.
Saliba siirtyi Arsenaliin jo kesällä 2019, mutta hän debytoi Tykkimiesten edustusjoukkueessa vasta tällä kaudella kierreltyään aiemmin lainapesteillä kotimaassaan. Kaikkiaan hän on pelannut kuluvalla kaudella 33 ottelua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä