”Kohtalomme on omissa käsissämme” – Pep Guardiola otti kantaa Valioliigan mestaruustaistoon
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola sanoo, että taistelu Valioliigan ykkössijasta ei ole vielä ratkennut, mutta mestaruus on hänen joukkueensa käsissä.
City otti keskiviikkona merkittävän voiton, kun se kaatoi Arsenalin kotikentällään näyttävästi 4-1. Arsenal jatkaa yhä Valioliigan piikkipaikalla, kaksi pistettä edellä Cityä, mutta manchesterilaiset ovat pelanneet kaksi ottelua vähemmän.
Guardiola arveli keskiviikon ottelun jälkeen, että seuraavat kolme peliä saattavat määrittää paljon. Seitsemän sarjaottelun voittoputkessa porskuttava City kohtaa seuraavissa peleissään Fulhamin, West Hamin ja Leedsin.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Minusta tuntuu, että seuraavat kolme peliä sanelevat paljon. Marco Silva on tehnyt hämmästyttävää työtä tällä kaudella [Fulhamissa]. Sitten meillä on kaksi peliä kotona West Hamia ja Leedsiä vastaan, kommentoi Guardiola Sky Sportsin mukaan.
– En halua ennakoida mitään, mutta meillä on sujunut hyvin tällä kaudella kotikentällä. Seuraavat kolme peliä ovat todella tärkeitä, mutta tärkeintä on tietysti se, että kohtalomme on omissa käsissämme.
Guardiola onnitteli joukkojaan keskiviikon isosta voitosta.
– Onnittelut kaikille pelaajille ja taustaryhmälle. Tämä oli tärkeä ottelu, ei ratkaiseva, mutta todella, todella tärkeä. Me pelasimme alusta loppuun todella hyvin.
– Arsenal on sarjan kärjessä. Totuus on, että olemme kaksi pistettä perässä. Meillä on tietysti kaksi peliä vähemmän pelattuna, mutta he ovat silti kärjessä.
– Ehdottomasti suosin meidän asemaamme, koska nyt se (mestaruus) on omissa käsissämme.
– Tähän päivään asti olisin suosinut Arsenalin asemaa Valioliigassa, koska se olisi Arsenalin käsissä, jos he olisivat voittaneet. Mutta nyt se on meidän käsissämme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- James Milner teki valioliigahistoriaa
