Jättisiirto nyt vai vuosi Tottenhamissa? Harry Kane harkitsee lähtevänsä ilmaiseksi

Tottenhamin tähtihyökkääjä Harry Kane on avoin ajatukselle siitä, että hän viettää seurassa vielä yhden kauden ja lähtee sitten ilmaiseksi, kertoo Telegraph.
Kanen, 29, ja Tottenhamin sopimus päättyy ensi kauden jälkeen, jolloin hän voi jättää seuran ilman siirtokorvausta, ellei uutta diiliä synny.
Mahdollisesta jatkosopimuksesta ei ole kuulunut pitkään aikaan uutta tietoa, ja siirtohuhuissa Englannin maajoukkuekapteenia on viety muun muassa Manchester Unitediin ja Bayern Müncheniin.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Telegraphin mukaan Tottenhamissa epäillään entistä enemmän, onko Kane aikeissa solmia uuden sopimuksen seuran kanssa. Kanen uskotaan harkitsevan kaikkia vaihtoehtoja, joihin lukeutuu lähteminen ilmaiseksi vuoden kuluttua.
Manchester United on ruvennut hyvissä ajoin selvittämään, mitä Kanen hankkiminen tulevana kesänä vaatisi, jotta se voi keskittyä muihin kohteisiin, jos Kanen ostaminen vaikuttaa liian vaikealta tai pitkältä projektilta.
Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy tunnetaan kovana neuvottelijana, joka halunnee luultavasti napata Kanesta ison siirtokorvauksen, jos toisena vaihtoehtona on menettää seuran suurin tähtipelaaja ensi kesänä ilmaiseksi.
Kanella taas olisi parempi mahdollisuus neuvotella itselleen parempi sopimus seuraavassa seurassaan, jos hänen tulevan työnantajansa ei tarvitsi maksaa Tottenhamille siirtokorvausta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa