Kai Havertzilta rehti arvio Chelsean kaudesta – Thomas Tuchelin potkut tulivat yllätyksenä
Chelsean hyökkääjä Kai Havertz myöntää, että lontoolaisten kuluvassa kaudessa on mennyt ”kaikki pieleen”.
Havertz, 23, ja kumppanit ovat valahtaneet Valioliigassa 12. sijalle, eikä joukkueella ole enää kauden viimeisissä peleissä oman kunniansa lisäksi juurikaan panosta. Pokaaleja ei ole tulossa, mutta putoaminenkin vaatisi jo varsin epätodennäköisen yhdistelmän tuloksia.
Chelsea on parhaillaan, väliaikaisvalmentajansa Frank Lampardin komennossa, viiden ottelun tappioputkessa.
Lampard on Chelsean neljäs valmentaja tällä kaudella, jos häntä edeltänyt väliaikaisluotsi Bruno Saltor lasketaan mukaan. Thomas Tuchel sai kenkää syyskuussa ajauduttuaan tiettävästi huonoihin väleihin uuden seurajohdon kanssa ja Graham Potter potkittiin ulos huhtikuun alussa, vaikka hänellä oli sopimusta jäljellä vielä neljä kautta.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Havertzin mukaan Tuchelin potkut olivat myös Chelsean pelaajille yllätys, vaikka saksalaisluotsin lähdön jälkeen uutisoitiin, että tunnelma harjoituksissa oli ajoittain kireällä.
– Tällä kaudella on mennyt pieleen kaikki, mikä voi mennä pieleen. Kausi alkoi itse asiassa varsin hiljaisesti. Meillä vaihtui omistaja, mikä oli iso muutos seuralle. Ja sitten Thomas Tuchel sai potkut, mikä tietysti vaikuttaa tällaiseen joukkueeseen, kun olimme menestyneet valmentajan kanssa ja sitten hän saa potkut tyhjästä, kommentoi Havertz Kickerille.
– Nyt meillä on selkä seinää vasten, eikä meillä mene kovin hyvin sarjataulukossa. Tekosyitä on tietysti helppo etsiä.
– Minä en pidä siitä, että syytetään kaikesta muita. Me kaikki olemme loppujen lopuksi ammattilaisjalkapalloilijoita ja meidän on joskus voitettava peli.
Lue lisää Chelseasta:
- Alexander Isak teki viimein maalin Valioliigassa – näin Arne Slot kommentoi
- Rúben Amorim kertoi, miksi Manchester United tekee niin paljon erikoistilannemaaleja
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Mikel Merino: Moisés Caicedon taklaus oli ”kammottava”
- Chelsea piti alivoimalla Arsenalin kurissa – Caicedolle uran ensimmäinen ulosajo
- Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Alexander Isak osui viimein! Liverpoolille voitto
- Italian suurseura kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä
- Rúben Amorimilta suorasanaista kritiikkiä pelaajalleen
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Mikel Merino: Moisés Caicedon taklaus oli ”kammottava”
- 50 maalin raja rikki ennen joulukuuta – Frank Lampardin joukkue pelaa hurjaa kautta
- Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
- Rúben Amorimilta suorasanaista kritiikkiä pelaajalleen
- Chelsea piti alivoimalla Arsenalin kurissa – Caicedolle uran ensimmäinen ulosajo
- Alexander Isak osui viimein! Liverpoolille voitto
- Vastustajan valmentaja tympääntyi Gianluigi Donnarumman tempusta: ”En pidä tästä”
- Italian suurseura kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä
- Kammottava moka iltaottelussa – Lontoossa tapahtui kummia