Evertonin kapteenilta huojentavia uutisia loukkaantumisestaan
Evertonin kapteeni ja laitapuolustaja Séamus Coleman on vahvistanut, että hänen loukkaantumisensa on pelättyä lievempi.
Coleman, 34, joutui maanantaina jättämään kesken Toffeesin sarjaottelun Leicesteria vastaan loukattuaan polvensa vakavalta näyttäneessä tilanteessa.
Evertonin manageri Sean Dyche pelkäsi pelin jälkeen pahinta, mutta Coleman kertoi keskiviikkona seuran kanavilla että hänen eturistisiteensä ei ole vaurioitunut.
– Halusin vain päivittää tilanteen teille kaikille, kiitos paljon terveisistä. Palasin juuri kuvauksista ja voin ilokseni todeta, että minulla ei ole eturistisidevaurioita. Palaan pian [pelikentille], kommentoi Coleman.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Irlantilaiskonkari Colemania on laajalti pidetty yhtenä Evertonin seurahistorian parhaista hankinnoista. Hän siirtyi Goodison Parkille tammikuussa 2009 kotimaastaan Sligo Roversin joukkueesta 70 000 euron siirtokorvausta vastaan.
Coleman on esiintynyt Evertonin edustusjoukkueessa kaikkiaan 409 kertaa. Hän lähestyy Toffeesin kaikkien aikojen ottelutilaston kärkikymmenikköä, mutta Colemanin ja Evertonin sopimus on päättymässä tulevana kesänä.
Everton on kirjoitushetkellä Valioliigassa viimeistä edellisenä, pisteen päässä putoamisviivasta, kun sillä on neljä ottelua jäljellä.
Viimeisissä otteluissaan Everton kohtaa Brightonin, Manchester Cityn, Wolverhamptonin ja Bournemouthin.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
