Englannin maajoukkuepelaaja vaipunut varjoihin Manchester Cityn siirryttyään – Pep Guardiola esitti vaatimuksensa: ”Se on pelaajien käsissä”
Pep Guardiola kertoo Kalvin Phillipsin tulevaisuuden Manchester Cityssä olevan pelaajan omissa käsissä. Englannin maajoukkuemies on pelannut vain kahdeksassa valioliigaottelussa siirryttyään Cityyn viime kesänä Leedsistä.
Phillipsin sopeutumista uuteen seuraan vaikeutti alkusyksystä saatu olkapäävamma. Keskikenttäpelaajalla on ollut siitä marraskuussa toivuttuaan vaikeuksia murtaa tietänsä Guardiolan kokoonpanoon.
Phillipsiä on viety vaikean kauden myötä pois Citystä jo ensi kesän siirtoikkunasta. Guardiola vakuuttaa, että keskikenttäpelaajan tulevaisuus on hänestä itsestään kiinni.
– Minun tunteeni muuttuvat joskus, mutta loppujen lopuksi se on pelaajien käsissä. Heidän on onnistuttava vakuuttamaan itsensä ja joukkueensa, eikä vain siksi koska minä sanon niin, Guardiola kommentoi lehdistölle.
– Heidän on onnistuttava ansaitsemaan luottamukseni. Jokaisen heistä. Ei vain Kalvinin. Jokaisen heistä on suoriuduttava. Joukkueet muuttuvat paljon ja pelaajat, jotka olivat tärkeitä edellisellä kaudella eivät välttämättä ole tärkeitä enää tällä kaudella. Kyse on siitä miten he suoriutuvat. Sen jälkeen mitä vain voi tapahtua.
City kohtaa Phillipsin, 27, entisen seuran Leedsin lauantaina Etihadilla.
LUE MYÖS!
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta