Leicesterin painajaismainen kausi saattaa päättyä putoamiseen – Jamie Vardy: ”Säilyminen olisi uran suurin saavutus”

Leicesterin kausi on ollut yhtä tervanjuontia.
Leicester on parhaillaan Valioliigan sarjataulukossa 18. sijalla, eli putoamisviivan alapuolella.
17. sijalla oleva Everton on kaksi pistettä Leicesteriä edellä, kun kolme ottelua on pelaamatta. Leicesterin loppuohjelma on vaikea, sillä se kohtaa vielä Mestarien liiga -paikoista taistelevat Liverpoolin ja Newcastlen. Viimeisellä kierroksella vastaan asettuu West Ham.
Leicesterin Jamie Vardyn kausi on ollut vaikea. 36-vuotias Vardy on pelannut tällä sarjakaudella 34 ottelussa, joissa on syntynyt yhteensä vain vaivaiset kolme maalia. Muutama viikko sitten maalisarake näytti vielä yhtä osumaa 31 ottelussa.
TalkSPORT haastatteli Vardya, joka puhui suunsa puhtaaksi surkeasta kaudesta. Vardy pitäisi Leicesterin säilyttämistä Valioliigassa uransa suurimpana saavutuksena.
– Mielestäni se olisi tällä hetkellä urani suurin saavutus. Puhumme niin tärkeästä asiasta. Tämä on vaikeaa. En usko, että sana sattua on edes tarpeeksi vahva sana kuvailemaan sitä, miltä minusta tuntuu ihmisenä. Olen ollut täällä niin pitkään.
– En ole koskaan halunnut nähdä meitä tällaisessa tilanteessa. Tätä on vaikea ottaa vastaan. Emme voi tehdä mitään sille, mikä on jo tapahtunut. Se on mennyttä. Emme voi muuttaa pelattujen otteluiden tuloksia. Meillä on kolme ottelua jäljellä ja meidän on saatava pisteitä. Se on niin simppeliä.
Vardy tiedostaa vastuunsa joukkueen tähtipelaajana.
– Rakastan tätä seuraa. Tämä sattuu minua todella paljon henkilökohtaisella tasolla. Minä olen yksi heistä, jonka on noustava seisomaan ja hoidettava hommat. Minun on annettava kaikkeni auttaakseni joukkuetta mahdollisimman paljon. Olen kärki ja haluan tehdä vain maaleja ja auttaa joukkuetta, mutta niin ei ole tapahtunut tällä kaudella. Oli se syy sitten mikä tahansa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Pep Guardiola vahvisti yllättävän nimen avaavan FA Cupin derbyfinaalissa
- Casemiro avaa vahvaa yhteistä säveltä Manchester Unitedin tähden kanssa: ”On kunnia pelata hänen vierellään”
- Erik ten Hag uskoo brasilialaistähden olevan sivussa FA Cupin finaaliderbystä
- Kauden isoin floppi? Jättipalkkainen Jesse Lingard lähtee Nottingham Forestista
- Arsenalin hyökkääjälupaus lähtökuopissa – ottajia riittää
- Man City jahtaa triplamestaruutta – näin kommentoi Erling Haaland
- Tammy Abraham on kaupan – edessä paluu Valioliigaan?
- Yksi piste, puoli miljoonaa taskuun – Sam Allardyce jättää Leedsin
- Raphaël Varane joutuu pysäyttämään Erling Haalandin FA Cupin finaalissa – nosti esiin nämä Manchester Cityn vahvuudet
- Dimitar Berbatov kertoi miksi uskoo Harry Kanen jäävän Tottenhamiin
- Yksi piste, puoli miljoonaa taskuun – Sam Allardyce jättää Leedsin
- Tammy Abraham on kaupan – edessä paluu Valioliigaan?
- Arsenalin hyökkääjälupaus lähtökuopissa – ottajia riittää
- Kauden isoin floppi? Jättipalkkainen Jesse Lingard lähtee Nottingham Forestista
- Raphaël Varane joutuu pysäyttämään Erling Haalandin FA Cupin finaalissa – nosti esiin nämä Manchester Cityn vahvuudet
- Manchester United ja Valioliiga-tähti sopuun siirrosta
- Manchester United on neuvotellut kahden kohutun hyökkääjän siirrosta
- Telegraph: Tässä on Tottenhamin ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajakseen
- Dimitar Berbatov kertoi miksi uskoo Harry Kanen jäävän Tottenhamiin
- Leicesterin monivuotinen luottopelaaja jättää seuran