Solskjær: Man United olisi voinut saada Erling Haalandin pikkusummalla – ”He eivät kuunnelleet”

Manchester Unitedin entinen manageri Ole Gunnar Solskjær sanoo, että seuralla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland alle viidellä miljoonalla eurolla vuonna 2018.
Unitedin seuralegenda Solskjær valmensi tuolloin Norjassa Moldea, jossa hänen suojattinaan pelasi sittemmin maan suurimmaksi tähdeksi noussut Haaland, 22.
Norjalaismanageri siirtyi loppuvuodesta 2018 Unitedin peräsimeen ja Haaland jatkoi seuraavassa tammikuussa matkaansa RB Salzburgiin. Sieltä hänen tiensä vei ensin Borussia Dortmundiin ja viime kesänä Manchester Cityyn, jolle Haaland on 47 ottelussa jo 51 maalia.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Salzburg maksoi teini-ikäisestä Haalandista kahdeksan miljoonaa euroa, mutta Solskjær sanoo, että hän yritti kaupitella nuorta maalitykkiä Manchester Unitedille vielä halvemmalla.
– Otin yhteyttä Unitediin, koska meillä oli lahjakas hyökkääjä, joka heidän olisi pitänyt hankkia, sanoi Solskjær Athleticin mukaan.
– Mutta he eivät valitettavasti kuunnelleet. Pyysin neljää miljoonaa, mutta he eivät ikinä hankkineet häntä. Neljä miljoonaa! Älkää kysykö, missä hän on nyt. Hän on liian hyvä…
Lue lisää Man Unitedista:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin