Tammy Abraham kertoi miksi jätti Chelsean: ”Kumpikaan meistä ei voinut uskoa, mitä oli tapahtumassa”
Tammy Abraham siirtyi Chelseasta AS Romaan kesällä 2021 noin 40 miljoonalla eurolla.
José Mourinho onnistui suostuttelemaan englantilaiskärjen Italiaan. Abrahamin ensimmäinen kausi Italiassa oli menestys. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 53 ottelussa syntyi 27 maalia ja viisi maalisyöttöä. Abraham voitti AS Roman kanssa Konferenssiliigan mestaruuden.
AS Roma lähti kuluvaan kauteen valtavien odotuksien kera. AS Roma on Serie A:ssa vasta seitsemäntenä ja putosi Cremoneselle Coppassa, mutta on selviytynyt Eurooppa-liigan välieriin. Abrahamin kausi on ollut pettymys. 49 ottelussa on syntynyt vain vaivaiset yhdeksän maalia.
TuttoMercatoWeb haastatteli Abrahamia, joka kertoi siirrostaan AS Romaan. Abraham pelasi Fikayo Tomorin kanssa Chelseassa, mutta yhtäkkiä molemmat olivat matkalla Italiaan.
– Juuri ennen siirtoani Tomori siirtyi AC Milaniin. Puhuimme paljon. Muistan edelleen ne puhelut. Kumpikaan meistä ei voinut uskoa, mitä oli tapahtumassa. Olimme viettäneet koko elämän Chelseassa ja yhtäkkiä molemmat lähdimme.
– Kaikki, mitä tiesin jalkapallosta liittyi Chelseaan muutamaa lainaa lukuun ottamatta, mutta olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli oikea hetki siirrolle. Olin valmis ottamaan askeleen eteenpäin urallani. En halunnut ihmisten pitävän minua vain sinä nuorena pelaajana, joka on noussut akatemiasta edustusjoukkueeseen. Oli aika avata siipeni.
Abraham vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Chelseassa useiden nykyisten huippupelaajien kanssa.
– Puhun edelleen useiden Chelsean pelaajien kanssa. Reece James aina pyytää minua palaamaan. Kasvoimme yhdessä ja tunnemme toisemme vuosien takaa. Mason Mountin, Declan Ricen ja Eddie Nketiahin kaltaiset pelaajat kasvoivat kanssani samassa ympäristössä. Pelasimme turnauksissa ja matkustimme kaikkialle yhdessä. On erityistä nähdä heidän kehittyvän ja katsoa, miten pitkälle olemme päässeet. Valitsimme eri tiet, mutta jaamme muistoja.
LUE MYÖS
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää