Ratkaisu meni rangaistuspotkuihin – Valioliigan kolmas sarjanousija selvillä!
Coventry ja Luton Town iskivät lauantai-iltana yhteen Wembleyllä Valioliigan nousukarsintafinaalissa.
Luton Town sijoittui Mestaruussarjassa kolmanneksi ja voitti nousukarsintojen välierissä Sunderlandin yhteismaalein 3-2. Coventry sen sijaan sijoittui sarjassa viidenneksi. Coventry voitti nousukarsintojen välierissä Marcus Forssin edustaman Middlesbrough’n yhteismaalein 1-0.
Lauantainen nousukarsintafinaali oli ennakko-odotusten mukaisesti tasainen. Jordan Clark vei Luton Townin johtoon 23. minuutilla. Ottelua lievästi hallinnut Coventry nousi tasoihin 66. minuutilla, kun Gustavo Hamerin laukaus ohitti Luton-vahti Ethan Horvathin. 1-1.
90 minuutin aikana ei löydetty ratkaisua ja kamppailu eteni jatko-otteluun. Hetki ennen rangaistuspotkua Luton Town onnistui jo maalinteossa, mutta osuma hylättiin, sillä pallo osui hetkeä aiemmin Luton-pelaaja Joe Taylorin käteen.
Luvassa oli rangaistuspotkut. Ensimmäiset viisi kierrosta etenivät virheettömästi, mutta ratkaisu syntyi kuudennessa parissa, kun Coventryn Fankaty Dabo epäonnistui yrityksessään ja Luton Town onnistui nousemaan Valioliigaan.
Burnley ja Sheffield United olivat jo varmistaneet aiemmin nousun Valioliigaan.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä