Manchester Unitedin loukkaantunut jättihankinta sittenkin pelikunnossa FA Cupin finaalissa? – Erik ten Hag kertoi mielipiteensä
Manchester Unitedin Antony loukkaantui aiemmin tällä viikolla kesken Chelsea-ottelun.
Antony loukkasi nilkkaansa. Pelaaja kannettiin paareilla pukusuojiin.
Vamma näytti aluksi vakavalta, mutta Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag paljasti sunnuntaisessa lehdistötilaisuudessaan, että Antony voi mahdollisesti pelata ensi viikonlopun FA Cupin finaalissa. Manchester United ja Manchester City iskevät yhteen ensi viikon lauantaina cup-finaalissa.
– Kaikki näimme, miten hän tuli pois kentältä torstaina. Vielä on varsin aikaista, mutta mielestämme vamma ei ole vakava. Antony on todennäköisesti pelikunnossa finaalissa. Se, miten hän tuli pois kentältä, ei näyttänyt hyvältä, mutta ensimmäisten tutkimusten mukaan kyseessä ei ole vakava vamma. Sen vuoksi on hyvin mahdollista, että hän kykenee pelaamaan, ten Hag viittasi FA Cupin finaaliin.
23-vuotias oikea laitahyökkääjä on kuulunut kuluvalla kaudella ten Hagin luottopelaajiin. 44 ottelussa on syntynyt yhteensä kahdeksan maalia.
Manchester United hankki Antonyn viime kesänä Ajaxista 95 miljoonalla eurolla.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut