Roberto De Zerbi myöntää: Brightonin tähtikaksikko lähtökuopissa – ”Olen pahoillani”
Brightonin päävalmentaja Roberto De Zerbi uskoo, että keskikenttäpelaajat Alexis Mac Allister ja Moisés Caicedo jättävät seuran tänä kesänä.
Ecuadorilainen Caicedo, 21, jätti siirtopyynnön Brightonille tammikuussa seuran hylättyä Arsenalin tarjouksen hänestä. Maaliskuussa hän solmi kesään 2027 ulottuvan jatkosopimuksen vuoden jatko-optiolla, mutta Caicedo on tiettävästi yhä Tykkimiesten ja muiden suurseurojen kiikareissa.
Mac Allister, 24, taas on herättänyt kiinnostusta etenkin MM-kisojen jälkeen oltuaan keskeissä roolissa Argentiinan kultajoukkueessa. Häntä on viime aikoina viety huhuissa varsinkin Liverpooliin.
Sunnuntaina Brighton hävisi kauden päätösottelussaan Aston Villalle 1-2, ja Mac Allister oli kyynelissä pelin jälkeen.
De Zerbi toivoi taannoin, että Brightonin pääsy ensi kauden europeleihin saattaisi houkutella kaksikon jäämään, mutta italialaisluotsi myönsi sunnuntaina, että heitä ei luultavasti nähdä enää ensi kaudella Albionin paidassa.
– Uskon, että tämä oli Alexisin ja Moisésin viimeinen peli, olen todella pahoillani. He ovat mahtavia ihmisiä ja mahtavia pelaajia, sanoi De Zerbi BBC:n mukaan.
– Brightonin linja on tällainen. Mielestäni on oikein, että he voivat lähteä, vaihtaa joukkuetta ja pelata korkeammalla tasolla.
– Jos minulta kysytään Caicedosta ja Mac Allisterista, pidän heistä. He ovat kaksi isoa, isoa pelaajaa, jotka voivat olla isossa, isossa eurooppalaisessa joukkueessa.
– He voivat pelata missä tahansa kilpailussa ja ovat valmiita kilpailemaan isossa joukkueessa ja toivon heidän puolestaan, että he voivat pelata maailman parhaassa joukkueessa.
LUE MYÖS:
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin