Entinen ihmelapsi sanoo Wolverhamptonille ei
Barcelonan laituri Ansu Fati vastustaa siirtoa Wolverhampton Wanderersiin. Hänen agenttinsa Jorge Mendes on yrittänyt vakuuttaa, että Fatin, 20, oma etu olisi uran jatkuminen oranssipaidoissa, mutta tämä ei pidä lainkaan ajatuksesta. Asiasta kertoo Sport.
Mendesin tekemässä diilissä Wolverhampton antaisi Barçalle vastineeksi Fatista 30 miljoonaa euroa ja Rúben Nevesin. 2020-luvulla ”Wolves” on tehnyt läheistä yhteistyötä Mendesin kanssa. Fatille hän on kuitenkin luvannut siirron johonkin suurimmista valioliigaseuroista seuraavan parin vuoden kuluessa. Wolverhampton tarjoaisi siihen hyvän ”välistepin”.
Vaikka Fati haluaa jäädä kasvattajaseuraansa Barcelonaan, espanjalaisjätti näkee tilanteen niin, että nyt on oikea aika myydä. Nuoren espanjalaisen markkina-arvo on kääntynyt laskuun loukkaantumisten painamana. Hänen osansa lajin huipulla on ollut kunniakas, mutta toistaiseksi lyhyt. Hän löi muutama vuosi sitten läpi kuin tyhjästä polkaisten ja sai kesällä 2021 Lionel Messiltä vapaaksi jääneen kymppipaidan. Sittemmin hyvä vire on laantunut, ja muut ovat tulleet kovaa vauhtia ohi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk

- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni