Liverpool on kiinnostunut Bundesliigan nuoresta tähdestä – hintalappu voi tuottaa vaikeuksia
Liverpool on kiinnostunut RB Leipzigin Dominik Szoboszlaista, kertoo Athletic.
Anfieldin isännät tapasivat Szoboszlain, 22, edustajat tällä viikolla keskustellaakseen potentiaalisesta siirrosta tälle kesälle.
Liverpoolissa tiedostetaan, että Unkarin maajoukkuetähden siirto olisi todella vaikea toteuttaa.
Szoboszlailla on sopimuksessaan 70 miljoonan euron ulosostoklausuli. Joidenkin lehtitietojen mukaan klausuuli vanhenee ennen hänen sopimuksensa päättymistä, mutta diili tulisi Liverpoolille joka tapauksessa kalliiksi.
Liverpool hakee uutta hyökkäävää keskikenttäpelaajaa ja Szoboszlai sopii seuran etsimään profiiliin. Aiemmin Liverpool oli kiinnostunut hankkimaan Chelsean Mason Mountin kyseiseen rooliin, mutta vetäytyi sittemmin kisasta.
Päättyneellä kaudella Szoboszlai pelasi RB Leipzigissa 46 ottelua tehden niissä yhteensä kymmenen maalia ja syöttäen 13. Hänen sopimuksensa saksalaisseurassa on voimassa vielä seuraavat kolme kautta.
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk