Pep Guardiolan outo valinta oli viimeinen pisara Gabriel Jesusille: ”Päätin, että haluan lähteä”

Arsenalin hyökkääjä Gabriel Jesus sanoo, että hän päätti lähteä Manchester Citystä manageri Pep Guardiolan erikoisen joukkuevalinnan jälkeen.
Jesus, 26, edusti Cityä viiden ja puolen vuoden ajan ennen kuin siirtyi viime kauden alla Tykkimiesten riveihin.
Brassihyökkääjä pelasi manchesterilaisten kanssa 236 ottelua tehden niissä yhteensä 95 maalia ja syöttäen 46.
Tasaisesta maalitehtailustaan huolimatta Jesus jäi usein Cityssä rotaatiopelaajan rooliin. Guardiola tykkää tunnetusti kierrättää joukkuettaan ja tehdä välillä erilaisia kokeiluja, mutta yksi espanjalaismanagerin ratkaisuista oli Jesusille liikaa.
Jesus kertoi Denilson Show’ssa, että hänen mittansa tuli täyteen marraskuussa 2021, kun Guardiola kertoi pelaajille Cityn kokoonpanon Mestarien liigan otteluun Paris Saint-Germainia vastaan.
Brassitaituri odotti pääsevänsä aloituskentälliseen, mutta Guardiola laittoikin piilokärjeksi Oleksandr Zintšenkon, joka tunnetaan laitapuolustajana ja keskikenttäpelaajana. Nykyisin Zintšenko pelaa Jesusin kanssa Arsenalissa.
– Meillä oli Mestarien liigan peli kotikentällä PSG:tä vastaan, ja hän (Guardiola) laittoi Zintšenkon valeysiksi. Hullua. Päivää ennen hän ei edes käyttänyt Zintšenkoa harjoituksissa hyökkääjänä, vaan minua, sanoi Jesus Goalin mukaan.
– Zintšenko jopa vitsaili siitä kanssani: ”Sinä päivänä minun kävi sinua sääliksi”.
– Meillä oli kaksi tuntia ennen ottelua joukkueen palaveri, sen jälkeen mennään syömään, levätään puoli tuntia ja lähdetään peliin. Guardiola kertoi meille joukkueen… En edes syönyt mitään. Menin suoraan huoneeseeni ja itkin. Soitin äidilleni ja sanoin, että haluan lähteä [Citystä].
Jesus tuli PSG:tä vastaan vaihdosta Zintšenkon tilalle ja käänsi pelin kotijoukkueen hyväksi. Vieraat johtivat ottelua Kylian Mbappén maalilla, mutta Jesus syötti ensimmäisen ja teki itse toisen Cityn 2-1-voitossa. Tulos ja esitys eivät riittäneet enää muuttamaan hänen mieltään.
– En lämmitellyt. Minun oli paha olla. Mbappén maalin jälkeen meni viisi minuuttia, kun Guardiola kutsui minut kentälle. Syötin maalin ja tein toisen.
– Luulin, että pääsisin pelaamaan seuraavassa Mestarien liigan ottelussa, mutta en päässyt. Sitä oli Guardiolan kanssa paljon, eikä se ole helppoa. Mutta pelaajana sitä kehittyy. Se on todella vaikeaa. Silloin minä päätin, etten halua enää jäädä. Päätin, että haluan lähteä.
Debyyttikaudellaan Arsenalissa Jesus pelasi 33 ottelua, joissa hän iski yhteensä 11 osumaa ja syötti kahdeksan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan