Lisää helpotusta tulossa Chelsealle: Marseille tiedustelee suurta riippakiveä

Ranskalainen seura Marseille on ottanut yhteyttä Chelseaan Pierre-Emerick Aubameyangin saamiseksi. Marseillessa lasketaan, riittäisivätkö rahat 34-vuotiaan hyökkääjän hankintaan. Huhun lähteitä ovat L’Équipe ja Relevo. Molempia pidetään melko luotettavina lähteinä siirtoasioissa.
Aubameyangin nykyinen sopimus Chelseassa ulottuu ensi kesään, mutta on hyvin epätodennäköistä, että manageri Mauricio Pochettino luottaisi häneen avauskokoonpanossa. Aubameyang on suurimmat loiston päivänsä nähnyt ikääntynyt pelaaja, jonka elintila Euroopan huipulla alkaa olla syöty. Viime kaudella hän teki Valioliigassa yhden maalin.
Aubameyang tuskin jää roikkumaan Chelsean palkkalistoille. Siinä missä Marseillessa voisi niittää viimeiset kaurat eurokentillä ja tuntea olonsa arvostetuksi, Saudi-Arabiasta tullut kiinnostus tarjoaa hänelle mahdollisuuden lihottaa kukkaroa.
Chelseassa on tänä kesänä pysähdytty pelaajiston ikäjakauman eteen. Saudi-Arabian ostoinnokkuus on tullut hyvään saumaan, koska maassa on annettu lisäarvoa sille, että N’Golo Kantén, Kalidou Koulibalyn ja Édouard Mendyn kaltaiset pelaajat pelaavat sarjassa.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen