Telegraph: Nottingham Forest hylkäsi 40 miljoonan euron tarjouksen tähdestään

Valioliigaseura Nottingham Forest on hylännyt Brentfordin tarjouksen Brennan Johnsonista, kertoo Telegraph.
Telegraphin saamien tietojen mukaan Brentford tarjosi hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta 40 miljoonaa euroa. Se ei kuitenkaan miellyttänyt Nottingham Forestia, joka ei hyväksynyt tarjousta.
Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Brentford on tehnyt tarjouksen Johnsonista. Kesäkuussa Nottingham Forest hylkäsi Brentfordin 35 miljoonan euron tarjouksen Johnsonista.
Kyseessä olisi ollut selvästi Nottingham Forestin seurahistorian kallein myynti. Nyt kyseistä kunniaa kantaa kuusi vuotta sitten 17 miljoonalla eurolla Middlesbrough’n riveihin siirtynyt Britt Assombalonga.
Telegraphin mukaan Nottingham Forest on asettanut Johnsonille noin 50 miljoonan punnan, eli 58 miljoonan euron hintalapun.
Brentford on ollut jo muutaman vuoden ajan Johnsonin kintereillä. Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank on asettanut Johnsonin kesän siirtoikkunan ykköstavoitteekseen.
Johnson, 22, viimeisteli viime kaudella kahdeksan maalia Valioliigassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen