Saudi-Arabia kahmii huippupelaajia Euroopasta – näin kommentoi Jürgen Klopp

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on huolissaan siitä, että Saudi-Arabian siirtoikkuna on auki pidempään kuin Euroopan huippusarjoissa.
Valioliigan siirtoaika päättyy 1. syyskuuta, mutta Saudi-Arabian liigaseurat voivat hankkia uusia pelaajia syyskuun 20. päivään asti.
Saudi-Arabia on viime aikoina houkutellut useita tähtipelaajia Euroopasta pääsarjaansa todella rahakkailla sopimuksilla. Liverpool on tänä kesänä kaupannut Lähi-Itään Fabinhon ja Jordan Hendersonin, joista seura sai yhteensä noin 60 miljoonaa euroa.
Kloppilta kysyttiin lehdistötilaisuudessaan, millainen vaikutus Saudi-Arabialla on siirtomarkkinoihin.
– Se on tällä hetkellä valtava. Pahinta on mielestäni se, että Saudi-Arabiassa siirtoikkuna on auki kolme viikkoa pidempään. Jos olen oikeassa – kuulin jotain sellaista – niin ainakaan Euroopassa siitä ei ole apua, sanoi Klopp ESPN:n mukaan.
– UEFA:n tai FIFA:n on löydettävä ratkaisuja siihen. Mutta loppujen lopuksi en tiedä tällä hetkellä tarkalleen, mitä tulee tapahtumaan.
Myös Manchester Cityn manageri Pep Guardiola sanoi hiljattain, että Saudi-Arabia on vaikuttanut siirtomarkkinoihin merkittävästi. Hänen joukkueestaan Lähi-Itään siirtyi Riyad Mahrez .
– Saudi-Arabia on muuttanut markkinoita. Muutama kuukausi sitten kukaan ei uskonut, että näin moni huippu pelaisi Saudi-Arabian liigassa.
– Tulevaisuudessa heitä tulee olemaan enemmän, ja siksi seurojen on oltava tietoisia siitä, mitä tapahtuu. Riyad sai uskomattoman tarjouksen, ja siksi emme voineet sanoa: ”Älä tee sitä”.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla