West Ham nappaamassa kaksi Englannin maajoukkuepelaajaa – hintaa 30 miljoonaa puntaa kappale
West Ham on tekemässä kaksi vahvaa hankintaa. Lontoolaisseura on päässyt yhteisymmärrykseen sekä Southampton-tähden James Ward-Prowsen että Manchester Unitedin puolustajan Harry Maguiren siirroista.
Athletic uutisoi molempien englantilaispelaajien siirtokorvausten olevan 30 miljoonaa puntaa. Englannin maajoukkuepelaaja Ward-Prowse on solmimassa neljän vuoden mittaisen sopimuksen.
Ward-Prowse, 28, on pelannut koko uransa Southamptonin paidassa. Keskikenttäpelaaja on tehnyt 422 pelaamaansa otteluun 55 maalia ja syöttänyt saman verran osumia.
Maguire, 30, pelasi vain 16 Valioliigan ottelua viime kauden aikana. Englannin maajoukkuetoppari jäi nokkimisjärjestyksessä Unitedissa Raphael Varanen ja Lisandro Martínezin taakse.
Maguire siirtyi Unitediin Leicesteristä kesällä 2019 80 miljoonalla punnalla.
LUE MYÖS!
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta