VAR pelasti Man Unitedin voiton – asiantuntija: ”Tuon selvempää rankkaria ei ole”
Manchester Unitedin ja Wolverhamptonin välisen ottelun jälkeen VAR on puhuttanut aika lailla.
United voitti ottelun 1-0. Kotijoukkue saa olla tyytyväinen kolmeen pisteeseen, sillä ottelun lisäajalla moni olisi antanut Wolvesille rankkarin.
Keskitystilanteessa Unitedin maalivahti André Onana hyökkäsi myöhässä kohti palloa, ei osunut pelivälineeseen, vaan iskikin rajusti Wolvesin Sasa Kalajdzicia.
Ottelun erotuomari Simon Hooper ei vienyt palloa pilkulle, eikä sitä tehnyt VAR-tuomaristokaan. Sen sijaan pelin jälkeen Wolvesin päävalmentaja Gary O’Neil sanoi lehdistölle, että erotuomaripomo Jon Moss oli pyytänyt häneltä ”räikeää virhettä” anteeksi.
TalkSPORTin asiantuntijana toimiva Danny Murphy ei ymmärtänyt tuomariston päätöstä jättää rankkari viheltämättä.
– Niin outo päätös [jättää rankkari viheltämättä]. Ja minä kun luulin, että VAR on juuri sitä varten, että typerät päätökset saadaan kumottua, Murphy sanoi lähetyksessä.
– En voi käsittää, miten VAR-tuomaristo ei nähnyt tuossa edes mitään sellaista, että ottelun erotuomari olisi kutsuttu ruudulle. Miten tuo ei ollut rankkari?
– Tätä sanotaan epäpätevyydeksi. Yritän olla tässä avoimin mielin, mutta eihän tuon selvempää rankkaria ole.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä