Manchester City nappasi seurahistoriansa ensimmäisen UEFA Super Cupin pokaalin keskiviikkoiltana. Loppuottelussa kaatui Sevilla rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Peli oli melkoista vuoristorataa ja olisi voinut kääntyä kummin päin tahansa. Cityn kannalta vaikeilla hetkillä maalivahti Ederson piti joukkuetta pystyssä.

– Aivan kuten Mestarien liigan finaalissa Interiä vastaan Ederson pelasti meidät nytkin tärkeillä hetkillä. Muistan monia finaaleja, joissa maalivahti on ollut avainroolissa, Cityn päävalmentaja Pep Guardiola sanoi lehdistölle pelin jälkeen.

Guardiolan lausunnoista ehkä mielenkiintoisin koski nuorta Cole Palmeria. 21-vuotias Cityn oma kasvatti pelasi erinomaisen ottelun oikealla laidalla ja toi joukkueensa varsinaisella peliajalla tasoihin.

– Kun hän palasi [kesälomilta], olin siinä käsityksessä, että hän haluaa lähteä. Tällä hetkellä en tiedä, mikä on tilanne, Guardiola sanoi.

– En usko, että laina on vaihtoehto. Joko hän jää tänne tai hänet myydään. Ymmärrän kyllä, että hän haluaa isomman roolin kuin viime kaudella.

Riyad [Mahrez] lähti, joten siellä on yksi paikka lisää auki. En tietenkään voi sanoa mitään varmaa. Nämä ovat seuran päätöksiä. Teemme yhdessä päätöksen.

Palmeria on huhuissa viety Brightoniin ja West Hamiin. Mahrezin lähtö, Kevin De Bruynen pitkä sairausloma ja Palmerin esitykset kauden ensimmäisissä peleissä kielivät kuitenkin siitä, että vastuuta voisi Cityssä olla tarjolla huomattavasti viime kautta enemmän.

LUE MYÖS