Chelsealla tulee kiire päästä Romelu Lukakusta eroon – vain yksi seura on kiinnostunut

Chelsea on ajautunut hankalaan tilanteeseen hyökkääjänsä Romelu Lukakun kanssa, kertoo Telegraph.
Lukaku, 30, haluaa pois Chelseasta, mutta hänen ottajansa ovat todella vähissä ja siirtoikkuna lähestyy loppuaan.
Aiemmin tänä kesänä belgialaiskärki hylkäsi Al-Hilalin jättitarjouksen. Internazionale taas vetäytyi neuvotteluista, kun se sai tietää, että Lukaku oli neuvotellut myös sen kilpailijan Juventuksen kanssa.
Chelsea on linjannut, että se ei anna Lukakun lähteä lainalle toista vuotta peräkkäin, mutta vaihtoehdot ovat käymässä vähiin. Lukaku harjoittelee parhaillaan Chelsean reservijoukkueen kanssa, eikä hän ole edes puhunut päävalmentaja Mauricio Pochettinon kanssa.
Juventus on ainoa seura, joka on tällä hetkellä Lukakun perässä, mutta italialaisjätin ja Chelsean neuvottelut ovat sujuneet kankeasti.
Torinon suurseura on valmis hankkimaan Lukakun vain, jos se saa Dušan Vlahovićin pois palkkalistaltaan. Chelsea ja Juventus ovat neuvotelleet vaihtokaupasta, jossa Vlahović, 23, suuntaisi Englantiin ja Italiaan lähtisi Lukakun lisäksi myös siirtokorvaus. Yhteisymmärrystä ei ole kuitenkaan löytynyt.
Chelsean mielestä Juventus vaatii Vlahovićista liian suurta siirtokorvausta, minkä lisäksi lontoolaisten pitäisi päästä serbialaiskärjen kanssa sopuun hänen palkkansa alentamisesta. Vlahovićin vuosiliksa on nousemassa ensi kaudella lähes 12 miljoonaan euroon, eikä Chelsea ole valmis maksamaan hänelle niin paljon.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Telegraph: Valioliigatuomarit herättäneet kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean puolustaja loukkaantui: ”Vaikuttaa pahalta”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Huima paljastus: Tässä on syy, miksi Liverpoolin johtomaali hylättiin Tottenhamia vastaan
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Virgil van Dijk otti kantaa puhuttaneeseen tuomarivirheeseen: ”Olen menettämässä uskoani”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas