Manchester Unitedilla ainakin kolme vaihtoehtoa uudeksi laitapakiksi
Manchester United on kartoittanut vahvistuksia vasemman laitapakin tontilleen Luke Shaw’n loukkaantumisen myötä, kertoo Telegraph.
Shaw, 28, on todennäköisesti sivussa marraskuuhun saakka lihasvamman takia ja hänen kirittäjänsä Tyrell Malacia kärsii parhaillaan polvivaivasta.
Edellisessä ottelussa Unitedin vasempana pakkina pelasi Diogo Dalot, jolla oli suuria vaikeuksia tontilla.
Telegraphin mukaan manchesterilaiset ovat kiinnostuneita ainakin Chelsean Marc Cucurellasta, Barcelonan Marcos Alonsosta sekä Tottenhamin Sergio Reguilónista.
Cucurella, 25, ei ole saanut tällä kaudella vielä minuuttiakaan peliaikaa, ja hän on saattanut pudota pelipaikkansa nokkimisjärjestyksessä jopa kolmanneksi. United on alustavasti tiedustellut espanjalaispuolustajaa lainalle, mutta jää nähtäväksi, haluaako Chelsea auttaa suoraa kilpailijaansa.
Manchester United on tiedustellut myös Alonsosta, 32, joka on viettänyt Barcelonassa vuoden siirryttyään seuraan viime kesänä Chelseasta. Kokeneella espanjalaispakilla on 179 ottelun verran kokemusta Valioliigasta.
Reguilónin, 26, perässä United oli jo vuonna 2020, mutta hän siirtyi tuolloin Tottenhamiin ja manchesterilaiset päätyivät hankkimaan Alex Tellesin, joka siirtyi tänä kesänä Saudi-Arabiaan. Tottenham on valmis luopumaan Reguilónista, mutta espanjalaispakin perässä on myös Fulham, joka on pidemmällä neuvotteluissaan Spursin kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta