Manchester Unitedin jättihankinta yrittää kuntoutua Mestarien liigan huippupeliin
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Mason Mount pyrkii olemaan pelikunnossa Mestarien liigan lohkovaiheen avausottelussa, kertoo Athletic.
Mount, 24, ehti pelata uuden seuransa riveissä vain kahdessa ottelussa, kunnes hän loukkasi takareitensä. Hän on ollut sivussa kolmesta Unitedin pelistä, eikä häntä valittu Englannin paitaan meneillään olevalle maajoukkuetauolle.
Toistaiseksi Mountin kuntoutuminen on sujunut hyvin, mutta manchesterilaisten manageri Erik ten Hag ei halua ottaa riskejä tähtihankintansa kanssa.
On olemassa pieni mahdollisuus, että Mount pelaisi ensi lauantaina Brightonia vastaan Valioliigassa, mutta realistisempi tähtäin on seuraavan keskiviikon vierasottelussa Bayern Müncheniä vastaan.
Bayernin ja Unitedin lisäksi samassa Mestarien liigan lohkossa pelaavat Galatasaray ja FC Kööpenhamina.
Mount siirtyi Manchester Unitediin päättyneen kesän siirtoikkunassa Chelseasta 64.2 miljoonalla eurolla. Hän on saanut kritiikkiä vaisuista esityksistään ensimmäisissä otteluissaan.
Nähtäväksi jää, millaiseen rooliin Mountia on kaavailtu jatkossa. United hankki siirtoikkunan loppusuoralla Fiorentinasta Sofyan Amrabatin, joten Mount pystynee siirtymään hyökkäävämpään rooliin kuin aiemmissa peleissään.
- LUE MYÖS: Rio Ferdinand puolustaa Manchester Unitedin jättihankintaa: ”Sataprosenttisesti managerin vastuulla”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”