Näin Mikel Arteta perusteli Arsenalin maalivahtirulettia – ”Minulla ei ollut rohkeutta tehdä sitä”
Mikel Arteta on perustellut valintaansa peluuttaa kahta maalivahtia. Arsenal-luotsi tarjosi David Rayalle mahdollisuuden debyyttiin sunnuntain 1-0-voitossa Evertonia vastaan pudottaen Aaron Ramsdalen penkille.
Ramsdale oli viimeksi jättänyt Valioliiga-ottelun välistä maaliskuussa 2022. Arsenal hankki Rayan lainasopimuksella Brentfordista kesän siirtoikkunan lopussa kilpailuttamaan Englannin maajoukkuevahtia.
Arteta kertoo haluavansa rakentaa joukkueen, jossa jokaiselle pelipaikalle on tarjolla kaksi vaihtoehtoa.
– Kenelläkään ei ole varmaa paikkaa. Me olemme täällä pelaamassa korkeimmalla tasolla ja antamassa parhaan panoksemme voittaaksemme otteluita, Arteta perusteli valintaansa Sky Sportsille.
– Minulla ei voi olla kahta pelaajaa pelipaikalla niin, etten peluuttaisi toista heistä. Davidilla on uskomattomia kykyjä ja niin on Aaronillakin.
– Olen tuntenut kahdesti urallani, että minun olisi pitänyt vaihtaa maalivahtia 60. ja 85. minuutin kohdalla. Minulla ei ollut rohkeutta tehdä sitä ja olin tyytymätön.
Arsenal on voittanut viidestä ensimmäisestä Valioliiga-ottelustaan neljä. Joukkue on toistaiseksi tappioton sarjassa. Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky: Espanjalaispelaaja on valintansa tehnyt – Tottenham kiinnosti enemmän kuin Manchester City
- Fabrizio Romano: Marc Cucurella lähdössä Chelseasta jättisiirrolla
- Yksi mies nousee Liverpool-legendojen listalla, vaikka viimeisestä pelistä on kohta sata vuotta
- Marokon nuori tähti Arsenalin kiikarissa
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon