Aaron Ramsdale menetti avauksen paikan Arsenalissa – entinen kilpakumppani tukee maalivahtia: ”Minullehan tapahtui täysin sama juttu”
Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta on peluuttanut viime aikoina David Rayaa ykkösmaalivahtinaan.
Aaron Ramsdale on seurannut kaksi edellistä ottelua poikkeuksellisesti penkin puolelta. Raya piti nollapelin niin Evertonia kuin PSV:tä vastaan.
Rayan odotetaan avaavan Arsenalin maalilla myös sunnuntain Pohjois-Lontoon derbyssä, kun Artetan miehistö isännöi Tottenhamia Emiratesilla.
Muun muassa Arsenal-legenda Thierry Henryn mukaan Artetan päätös on pysyvä, eikä siinä ole kyse rotaatiosta. Henryn mielestä Arteta ajattelee Rayan olevan Ramsdalea parempi maalivahti. Lue Henryn mietteet täältä.
Nykyisin Fulhamia edustava Bernd Leno joutui samanlaiseen tilanteeseen Artetan alaisuudessa Arsenalissa. Leno menetti toissa kauden alkumetreillä avauskokoonpanon paikkansa Ramsdalelle.
Times haastatteli Lenoa, joka kertoi kokemuksistaan Artetan alaisuudessa.
– Kauden 2021-22 alussa hävisimme kolme ensimmäistä ottelua ja maajoukkuetauon jälkeen ajattelimme yhtäkkiä, että meidän on vaihdettava pelaajia ja tuoda positiivista energiaa joukkueeseen. En ymmärtänyt muutamaa tekosyytä ja minun on ikävä kyllä sanottava, että Ramsdale on pitkälti samanlaisessa tilanteessa.
– Tämäkin tapahtui maajoukkuetauon jälkeen ja ajattelin, että minullehan tapahtui silloin täysin sama juttu. Ajattelin Ramsdalea. Hän on todella hyvä tyyppi. Tiedän, miltä hänestä tuntuu. Kun itse halusin taistella paikastani Arsenalissa, maalivahtivalmentaja sanoi, että minun on poistuttava seurasta. Kun sain kuulla, ettei kyse ole peliesityksistäni, niin tiesin heti, että minun on lähdettävä. Minulla oli yksi vuosi sopimusta jäljellä, joten se oli Arsenalille viimeinen mahdollisuus saada minusta rahaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä