Alejandro Garnachon peliaika pudonnut merkittävästi – Erik ten Hag ohjeisti nuorukaista: ”Näytettävä se joka päivä”

Manchester United voitti tiistai-iltana Crystal Palacen liigacupissa tyylipuhtaasti 3-0.
Alejandro Garnacho viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin. Laitahyökkääjä pelasi keskiviikkona pirteän ottelun ja kuului joukkueensa parhaimmistoon.
Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag otti kantaa Garnachoon ja hänen alkukauteensa ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Ten Hagin mukaan Garnacholla on vielä paljon kehitettävää, mutta luotsi on hyvin tyytyväinen pelaajansa ominaisuuksiin.
– Näitte alkukaudesta, kun peluutimme häntä, ettei hänen peliesitykset olleet riittävän hyviä. Hänellä on silti ollut hyviäkin hetkiä. On helppo nähdä, että Garnacho kykenee aina luomaan uhkaa, vaikkei hän pelaisikaan hyvin. Garnachon on opittava se, että hän saa kyllä paikkansa ja hetkensä myös silloin, kun hän hoitaa puolustusvelvoitteensa.
– Kyse ei ole pelkästään pallottomasta pelaamisesta, mutta haluan nähdä enemmän samanlaisia peliesityksiä kuin tänään. Hän tulee boksiin sisään oikeassa paikassa viimeistelläkseen.
Ten Hag toivoo Garnachon onnistuvan tuomaan tasaisuutta peliesityksiinsä.
– On kuitenkin normaalia, että näin nuorella pelaajalla on paljon kehitettävää. Kaikki pitävät hänestä. Kannattajat, joukkue ja minä pidämme hänestä paljon, mutta meidän on myös vaadittava häneltä enemmän ja työnnettävä häntä eteenpäin. Garnacho kykenee pelaamaan todella korkealla tasolla, mutta hänen on näytettävä se joka päivä.
Garnacho, 19, pääsi avauskokoonpanoon sarjakauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta sittemmin peliaika on pudonnut merkittävästi. Edellisessä neljässä sarjaottelussa Garnacho on pelannut yhteensä vain 11 minuuttia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”